Lukijalta: Energiakeskustelussa valuvika – halpa tuleekin yhteiskunnalle kalliiksi

Ylen uutisoima sähkön elinkaarikustannusten vertailu on synnyttänyt vilkasta keskustelua. Kun vertailun mukaan maatuulivoima maksaa 51 euroa ja uusi ydinvoima jopa 200 euroa megawattitunnilta, katsotaan todellisuutta pelkästään yksittäisen sijoittajan kapeasta näkökulmasta tässä hetkessä.

Yhteiskunnan ja veronmaksajan kokonaislasku on jotain aivan muuta.

Taustalla oleva laskentamalli on tehty tyhjiössä, jossa sähköverkon oletetaan imevän kaiken tuotannon sellaisenaan. Todellisuudessa uusiutuvien ”halpa” hinta perustuu pitkälti siihen, että se ulkoistaa omat ongelmansa muiden maksettavaksi. Tuulivoiman hinta ei sisällä sääriippuvuuden vaatimaa säätövoimaa, akkuja, sähkökattiloita tai kantaverkkoyhtiö Fingridin miljardiluokan siirtolinjainvestointeja.

Kun aikajänne pidennetään vaikkapa 60 vuoteen, koko taloudellinen todellisuus kääntyy päälaelleen.

Siinä missä ydinvoimala on alun kalliiden investointi- ja korkovuosien jälkeen seuraavat vuosikymmenet pelkkää halpaa sähköä tahkoava rahakone, joudutaan tuuli- ja aurinkopuistot rakentamaan ja rahoittamaan saman 60 vuoden aikana vähintään kahteen kertaan uudelleen. Puhumattakaan massiivisesta maankäytöstä ja luonnon pirstomisesta tietoverkkoineen, jota tuulivoiman vaatima pinta-ala edellyttää.

Suomi on ajautunut Euroopan rajuimpaan sähkön hinnanvaihteluun siksi, että vakaata kaupunkien CHP-yhteistuotantoa ja muita reservejä ajettiin alas nopeammin kuin uutta joustavaa säätökapasiteettia saatiin tilalle. Nyt olemme tilanteessa, jossa sähkö on joko ilmaista tai törkeän kallista – ja molemmat ääripäät rikkovat markkinan.

Onkin täysin perusteltua kysyä, ollaanko tässä taas pettämässä veronmaksajaa. Energiayhtiöt julkaisevat pelottavia miljardilaskelmia uuden ydinvoiman hinnasta pitkälti siksi, että ne haluavat ruinata valtiolta takuuhintoja ja siirtää riskit kansan harteille.

Toisaalta markkinaehtoiset ratkaisut, kuten suorat teollisuuden investoinnit ja ilman tukia nousevat pumppuvoimalat, näyttävät, että markkinakin osaa korjata itseään, kun hinnanvaihtelu on riittävän suurta.

Ylen uutisoimassa energiapolitiikassa on aika lopettaa tuijottaminen pelkkiin voimalaitoslaitosten sisäisiin laskelmiin. Meidän on alettava laskea sähköjärjestelmän todellista omakustannushintaa kaikkinensa – ympäristö, siirtoverkot ja talvipakkasten huoltovarmuus mukaan lukien.

Tapani Mäkinen

Raahe