Valtio suunnittelee Postin viemistä pörssiin – yhtenä tavoitteena vahvistaa valtion taloutta
Valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin Joakim Strandin (r.) mukaan valtion on tarkoitus pysyä Postin enemmistöomistajana.Valtio suunnittelee Postin listaamista pörssiin. Valtioneuvoston kanslian mukaan valtio tavoittelee suunnitellulla listautumisella kehityspolkua yhtiölle samalla vahvistaen valtion taloutta. Valtio myisi osakkeitaan suunnitellun listautumisen yhteydessä, ja Posti toteuttaisi osakeannin henkilöstölleen.
Valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin Joakim Strandin (r.) mukaan valtion on tarkoitus pysyä Postin enemmistöomistajana.
”Valtion vastuullisella ja pitkäjänteisellä omistajapolitiikalla tuetaan omistajan keinoin Suomen kilpailukykyä, kestävää kasvua ja vakautta. Valtio-omistajan pitää tarjota omistamilleen yhtiöille luonnollisia kehityspolkuja yritysten kasvun tukemiseksi”, Strand sanoo tiedotteessa.
Strand sanoo uskovansa, että listautumisella olisi myös taloudellista toimeliaisuutta ja yhteiskunnallista keskustelua virkistävä vaikutus.
Tiedotteen mukaan listautumisella ei olisi vaikutusta erityislailla turvattuun Postin yleisjakeluvelvoitteeseen tai määräaikaiseen sanomalehtijakelun valtionavustukseen.
Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston tekemän perusteellisen arvioinnin mukaan Posti Groupin osakkeen listaaminen voisi olla hyvä tapa tukea Postin kilpailukykyä ja kasvumahdollisuuksia. Tavoitteena olisi laajentaa Postin omistuspohjaa ja mahdollistaa Postin kasvun jatkuminen.
Tiedotteen mukaan suunniteltua listautumista, yhtiön taloudellista suorituskykyä, markkinatilannetta ja sijoittajakysyntää on arvioitu huolellisesti.
”Olemme omistajana analysoineet yhtiötä ja sen listausvalmiutta, seuranneet markkinakehitystä ja arvioineet ajankohtaa sekä yhtiön että markkinoiden kannalta. Valtio-omistajan näkökulmasta olemme valmiita seuraavaan vaiheeseen”, sanoo tiedotteessa ylijohtaja Maija Strandberg valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosastolta.
Strandberg toteaa, että Postin suunniteltu listautuminen ja tammikuussa maksama 150 miljoonan euron lisäosinko ovat osa hallitusohjelman mukaisen investointiohjelman rahoitusjärjestelyjä.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä kertoi viime viikolla pitävänsä huolestuttavana sitä, että valtio harkitsee Postin viemistä pörssiin tänä vuonna. Hän sanoi, ettei ajatus kuulosta mahdolliselta tai minkään edun mukaiselta.
Mäkelä kommentoi asiaa viime viikon perjantaina viestipalvelu X:ssä uutistoimisto Bloombergin uutisen pohjalta. STT:lle hän sanoi, että postinjakelu on asia, joka täytyy hoitaa koko maassa.
”Ei voi ajatella, että markkina avataan kerman kuorimiselle kannattavista toiminnoista ja ajaudutaan tilanteeseen, jossa yleispalveluvelvoite toteutetaan verovaroin.”
Tänään Mäkelä kommentoi STT:lle, ettei hänellä ole lisättävää aiheeseen. Hänen mukaansa Postin yleispalveluvelvoitteesta on huolehdittava joka tapauksessa.
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) sanoi perjantaina, että Postin pörssilistaamisesta ei oltu keskusteltu hallituksessa.
Postin toimitusjohtajan Antti Jääskeläisen mukaan Postilla on useita vahvuuksia ja kilpailuetuja, joiden varaan se rakentaa tulevaisuuttaan.
”Jakeluverkostomme on kattava, kilpailuasemamme vahva ja brändimme tunnettu”, Jääskeläinen sanoo Postin tiedotteessa.
”Visiomme on olla kansainvälinen, yhä kannattavampi jakelu- ja logistiikkayhtiö. Toteutuessaan listautuminen auttaisi meitä tällä matkalla.”
Posti pyrkii luomaan kasvua varastointi- ja logistiikkapalveluissa, verkkokauppa- ja jakelupalveluissa sekä digitaalisissa palveluissa. Se voi myös harkita yritysostoja.
Uutistoimisto Bloomberg uutisoi viime viikolla, että valtio harkitsee Postin viemistä pörssiin vielä tämän vuoden aikana. Sen silloisten tietojen mukaan myynti toisi valtion kassaan 100–150 miljoonaa euroa, jolloin Postin markkina-arvo olisi noin 300–400 miljoonaa euroa.
Postin liikevaihto laski viime vuonna 4,1 prosenttia 1 521 miljoonaan euroon, mutta kannattavuus pysyi hyvänä. Oikaistu liiketulos parani 80 miljoonaan euroon edellisvuoden 66 miljoonasta.
Viime vuonna Postin liikevaihdosta 82,4 prosenttia syntyi Suomessa, 8,7 prosenttia Ruotsissa, 2,8 prosenttia Baltian maissa ja 6,1 prosenttia muissa maissa.
Uutista täydennetty 19.9.2025 klo 10.17 tekstillä, joka tulee Strabdbergibn kommenttien jälkeen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

