Fortumin liikevoitto ennallaan
Fortum tienasi viime vuonna roimasti myymällä Suomen ja Norjan sähköverkkonsa. Yhtiö sai niistä yli kahden miljardin euron voitot, mikä nosti liikevoiton 3,4 miljardiin euroon eli 72 prosenttiin liikevaihdosta.
Yhtiön normaalista toiminnasta kertova myyntituloista puhdistettu liikevoitto jäi liki ennalleen 1,35 miljardiin euroon, kun se toissa vuonna oli 1,4 miljardia euroa.
Fortumin liikevaihto aleni myyntien vuoksi 5,3 miljardista eurosta 4,7 miljardiin.
Fortumin tuloksen esitteli keskiviikkona Espoossa talousjohtaja Timo Karttinen, joka toimii Fortumin toimitusjohtajana niin kauan, kunnes Fortum valitsee uuden toimitusjohtajan työkyvyttömyyseläkkeelle jääneen Tapio Kuulan tilalle.
Karttisen mukaan Fortumin tulos oli ”ihan hyvä, kun ottaa huomioon haastavan markkinatilanteen”. Erityisen tyytyväinen hän oli viime vuoden viimeisen neljänneksen vertailukelpoiseen liikevoittoon, joka oli 436 miljoonaa euroa ja kasvoi vuoden takaisesta yli kymmenen miljoonaa.
Kasvu johtui pitkälti toiminnan tehostamisesta. Karttisen mukaan viime vuoden tehostamisohjelma saatiin vedettyä hienosti läpi, kuluja pienennettiin kaikilla liiketoiminta-aloilla.
Markkinoiden haasteista suurin oli tukkusähkön hinnan laskeminen, joka verottaa suuren sähköntuottajan tulosta. Myös ruplan heikkeneminen haittasi yhtiötä.
Fortumin Venäjän-investointiohjelmasta suurin osa on valmistunut. Yhtiö arvioi saavuttavansa tänä vuonna Venäjällä toiminnoissaan 18 miljardin ruplan tavoitteen. Euroina aiempi tavoite oli 500 miljoonaa euroa, mutta se jäi viime vuonna 160 miljoonaan ruplan heikennyttyä.
Fortum jatkaa yksityiskohtaista sopimista vesivoimatuotannon hankkimisesta Venäjältä. Joulukuisen pöytäkirjan mukaan Fortum vaihtaa 30 prosentin omistuksensa venäläisestä TGC-1-yhtiöstä 75 prosentin omistukseen TGC-1:n vesivoimasta. Mikäli sopimus toteutuu, Fortum hankkii 15 prosentin osuuden Fennovoiman ydinvoimalasta.
Osinkoa yhtiön hallitus esittää jaettavaksi yhteensä 1,30 euroa osakkeelta. Edellisvuoden osinko oli 1,10 euroa.
JOUKO KYYTSÖNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
