Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Puoluejohtajista Saarikon kampanja kallein – eniten omaa rahaa laittoi peliin Hjallis Harkimo

    Annika Saarikon mittavan kampanjabudjetin takana oli merkittävä määrä säätiöiden ja yhdistysten kautta tullutta rahaa, joista tuloja kertyi lähes 45  000 euron arvosta.
    Ministerien keskusteluissa ovat myös korkotaso, finanssipolitiikan vakaus pitkällä aikavälillä ja kestävä julkinen talous. Suomesta paikalla on toimitusministeristön valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.). LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.
    Ministerien keskusteluissa ovat myös korkotaso, finanssipolitiikan vakaus pitkällä aikavälillä ja kestävä julkinen talous. Suomesta paikalla on toimitusministeristön valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.). LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.  

    Eduskuntapuolueiden puheenjohtajista kalleimman vaalikampanjan teki keväällä keskustan Annika Saarikko, jonka kulut olivat vajaat 72  000 euroa. Lähes samoille luvuille pääsi kokoomuksen Petteri Orpo reilut 70  000 euroa maksaneella kampanjallaan. Niin Saarikko kuin Orpo olivat ehdolla Varsinais-Suomessa.

    Halvimmalla puoluejohtajista pääsi Uudellamaalla kampanjoinut perussuomalaisten Riikka Purra, jonka budjetti oli reilut 11  000 euroa. Yli puolet Purran kampanjarahoituksesta tuli yksityisiltä lahjoittajilta, yrityksiltä tukea kertyi 2  500 euron verran ja Kirkkonummen Perussuomalaisilta 1  600  eurolla. Omasta pussista kampanjaan meni 883 euroa.

    Samassa vaalipiirissä ehdolla ollut Liike Nytin Harry "Hjallis" Harkimo käytti kampanjointiin puoluejohtajista eniten omaa rahaa, reilut 30  000 euroa. Loput Harkimon kampanjabudjetista tuli hänen Hjallis Promotion yritykseltään, joka tuki kampanjaa 6  000 eurolla eli maksimisummalla.

    Sanna Marinin (sd.) runsaat 46  000 euroa kustantaneen kampanjan rahoitti kokonaisuudessaan SDP.

    Saarikolle säätiö- ja yhdistysrahaa 45

    Annika Saarikon mittavan kampanjabudjetin takana oli merkittävä määrä säätiöiden ja yhdistysten kautta tullutta rahaa, joista tuloja kertyi lähes 45  000 euron arvosta. 6  000 euron lahjoituksella Saarikkoa tuki Pro Markkinatalous, joka on muun muassa Elinkeinoelämän keskusliiton rahoittama yhdistys. Samainen yhdistys tuki vaaleissa 6  000 eurolla myös Petteri Orpoa, Anna-Maja Henrikssonia (r.) ja Sari Essayahia (kd.) sekä 3  000 eurolla Maria Ohisaloa (vihr.).

    Lisäksi Saarikon tukilistalta löytyy matkailualan etujärjestö Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa 5  000 euron summalla sekä ruotsin kielen asemaa Suomessa tukeva Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland 3  000 eurolla. Jälkimmäinen lahjoitti saman verran vaalitukea myös Orpolle, Li Anderssonille (vas.), Essayahille ja Ohisalolle. Anna-Maja Henrikssonia säätiö tuki 6  000 eurolla. MaRa tuki 5  000 eurolla myös Orpoa.

    Keskustan puheenjohtaja sai yksityisiltä ihmisiltä rahaa vajaan 20  000 euron verran ja yrityksiltä reilut 11  000 euroa. Saarikon vaalirahailmoituksen mukaan yksikään yksityishenkilö tai yritys ei tukenut häntä yli 1  500 eurolla, jolloin tukijan nimi tulisi ilmoittaa.

    Orpon takana yritysrahaa ja Hesburgerin perustaja

    Kokoomuksen Petteri Orpon kampanja oli hitusen Saarikon kampanjaa halvempi, mutta rahaa hän onnistui keräämään enemmän. Orpon vaalirahailmoituksen mukaan rahaa kertyi kokonaisuudessaan reilut 83  000 euroa, mutta kuluja oli vain reilun 70  000 euron verran. Suurimman potin Orpo keräsi yrityksiltä, joilta tukea herui 26  000 euron verran. Yrityksistä isoimman summan, 6  000 euroa, Orpolle lahjoitti muun muassa Turun Sanomat omistava TS-Yhtymä. Puolue tuki puheenjohtajansa kampanjaa 22  000 eurolla, jossa on ilmoituksen mukaan välitettyä tukea 5  000 euroa T2H Groupilta sekä 4  000 euroa Notalarilta, Versowoodilta, Troll Capitalilta sekä 5  000 euroa Elmar Paanaselta.

    Yksityishenkilöiltä Orpon kassaan ropisi reilut 16  000 euroa. Suurin yksityistukija on Hesburgerin perustaja Heikki Salmela, joka kartutti Orpon vaalikassaa 5  130 eurolla.

    RKP:lta Henrikssonille 48

    Vaasan vaalipiirissä ehdolla ollut RKP:n Anna-Maja Henrikssonin kampanja oli kolmanneksi kallein. Suurimman osan reilun 64  000 euron kampanjasta rahoitti puolue, joka tuki puheenjohtajaansa lähes 48  000 eurolla. Lisäksi Pietarsaaren puolueyhdistys lahjoitti 3  000 euroa. Vaalirahailmoituksen mukaan Henriksson ei saanut yritystukia ollenkaan. Muilta tahoilta eli säätiöiltä ja yhdistyksiltä kertyi reilut 13  000 euroa.

    Saarikon ja Orpon tapaan Varsinais-Suomessa kampanjoinut Li Andersson käytti vaaleihin vajaat 50  000 euroa. Suurimman osan summasta kuittasi yhdistyksiltä ja säätiöiltä kerätty lähes 47  000 euron tukipotti. Vasemmiston ehdokkaan merkittävin tukija oli SAK:n rahoittama Pro Reilumpi Yhteiskunta, jolta tukea heltyi reilut 5  000 euroa. Liittorahaa kertyi myös Raideammattilaisten etujärjestöltä 3  000 euroa, Sähköalojen ammattiliitolta ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitolta 2  000 euroa ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitolta tuhat euroa.

    Omasta pussista Anderssonin kampanja vei vajaat 2  000 euroa.

    Essayah tuki itseään melkein 20

    Savo-Karjalassa ehdolla ollut kristillisdemokraattien Sari Essayah käytti vaaleihin reilut 43  000 euroa. Essayah käytti vaaleihin puoluejohtajista toiseksi eniten rahaa ja rahoitti kampanjasta lähes 20  000 euroa omista varoistaan. Säätiöiltä ja yhdistyksiltä hän sai reilut 13  000 euroa. Yksityisiltä tukijoilta rahaa kertyi 5  500 euroa, joista 1  500 euroa Ponssen suuromistaja Juha Vidgreniltä. Yrityksiltä tukea ilmoitettiin 4  200 euron verran.

    Vihreiden Maria Ohisalon kampanja kustansi reilut 37  000 euroa, josta aimo osa tuli yhdistyksiltä ja säätiöiltä, joilta kertyi vajaat 19  000 euroa. Ison tukisumman antoi Pro Markkinatalouden ja Stiftelsen för det tvåspråkiga Finlandin lisäksi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto, joka tuki helsinkiläistä 2  000 eurolla.

    Yksityisten rahoittajien kautta puoluejohtaja sai reilut 12  000 euroa, joista yksittäisen suurimman lahjoituksen, 2  000 euroa, teki Ohisalon puoliso Miika Johansson. Omaa rahaa kampanjointiin kului reilut 6  400 euroa.