Sudenkasvattaja ilmoitti tutkivansa ahmoja
Venäjän Karjalan metsästyshallinnolla ei ollut mitään tietoa susikasvattamosta. Susia kasvattanut tutkija oli ilmoittanut tutkivansa ahmojen elämää.Venäjän Karjalan metsästyshallinto tyrmättiin kokonaan Suomesta riistantutkijoilta ja viranomaisilta tulleilla uutisilla susikasvattamosta Mujejärven piirin Kemovaaran kylässä, Kedrijärven saarissa.
”Tveriläinen biologi Vladimir Bologov ilmoitti meille Mujejärven piirin hankkeistaan etukäteen vain, että hän halusi seurata ahmojen elämää ja käyttäytymistä sillä alueella”, sanoo Karjalan tasavallan maatalousministeriön metsästyshallinnon päällikkö Jegar Ruppijev Maaseudun Tulevaisuudelle.
Todelliset aikeensa Bologov salasi ja johti näin paikallisviranomaisia harhaan.
”Mihinkään susikasvattamoon ministeriömme ei olisi missään tapauksessa antanut lupaa, koska me maksamme päinvastoin tapporahaa niille, jotka harventavat Karjalan ylisuurta 400 pään susilaumaa”, sanoo Karjalan metsästyshallinnon päällikkö Ruppijev.
Repolan ja Suomen rajan välisellä alueella, samoin kuin Lieksan ja Kuhmon korkeudella rajan Suomen puolella on jo vuosia ollut kohtalainen ahmakanta, eikä Karjalan maatalousministeriö nähnyt mitään estettä näiden petojen liikkeiden seuraamiseen ja tietojen keräämiseen vapaana luonnossa liikkuvista ahmoista.
Metsästyshallinnon päällikkö Ruppijevin mukaan ministeriö on nyt susikasvattamotietojen tultua julki yrittänyt saada yhteyden hankkeen isään Vladimir Bologoviin, muttei ole siinä toistaiseksi onnistunut.
Vladimir Bologov on kadonnut kuin maan nielemänä.
”Joka tapauksessa hän tulee saamaan joko hallinnollisessa tai rikosoikeudessa vähintään sakkotuomion susien siirtoistutuksista Karjalan alueella” , vakuuttaa Ruppijev.
Karjalan tasavallan maatalousministeriön mielestä Bologovin toiminta yhden tarhailveksen ja useiden tarhasusien vapauttamiseksi takaisin luontoon Karjalassa on ollut ilmiselvästi laitonta ja lisäksi hän on selvästi salannut alueellisitta viranomaisilta toimintansa todellisen tarkoituksen – susien siirtoistutukset.
Karjalan maatalousministeriön metsästyshallinto myöntää kuitenkin, etteivät sen voimavarat millään riitä kaiken mahdollisen petoeläinten siirtoistutustoiminnan valvomiseen ja paljastamiseen Pieningän erämaassa Kemovaaran suunnassa, tai muuallakaan Karjalan tasavallan harvaan asutuissa osissa.
HARRI EKHOLM
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
