Näyttelyosastojen viimeistely käynnissä Jyväskylässä
Koneagria-näyttely avautuu huomenna keskiviikkona Jyväskylän Paviljongissa. Näyttely on auki lauantaihin asti. Järjestäjät odottavat paikalle maa- ja metsätalouden ammattilaisia.
Ville Rantanen, tuotepøøllikkø, Lely. Viimeistelemøssø osastoaan. KoneAgria 2014. Jyvøskyløn Paviljonki, Lutakko, Jyvøskylø. Valokuvaaja Janne Nousiainen 0505893100. Kuva: Janne NousiainenJYVÄSKYLÄ (MT)
Jyväskylän Paviljongissa ja sen ulkoalueilla riittää liikettä. Ulkotelttojen lämmitystä käynnistetään ja sisähalleissa viimeisiä koneita siirretään paikoilleen.
”Näyttelyjärjestäjän näkökulmasta olemme aikataulussa”, Koneagrian tiedottaja Marjo Marttinen Pro Agria Keski-Suomesta kertoi tiistaina.
Viime vuonna Jyväskylässä kävi 25 000 näyttelyvierasta. Virallista kävijätavoitetta tälle vuodelle ei kuitenkaan aseteta.
”Tavoitteemme on, että mahdollisimman iso osa kävijöistä on ammattilaisia”, Marttinen sanoo.
Tarjolla seminaareja
Paviljongissa voi osallistua näyttelyn aikana Pro Agrian ja näytteilleasettajien järjestämiin seminaareihin.
Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) vierailee näyttelyn seminaarissa torstaina. Asialistalla on maaseudun kehittäminen uudella ohjelmakaudella sekä lihantuotannon tulevaisuus Suomessa.
Järjestäjät muistuttavat myös maksuttomasta etäparkista Killerin raviradalla.
”Näyttelyvieraille ilmaiset bussit kuljettavat vieraita raviradalta näyttelyyn noin 20 minuutin välein”, Marttinen kertoo.
Osastot valmiina
Näyttelyhallien puolella viimeisiä koneita siirretään paikoilleen.
”1 300 neliön osastolle on autokuljetuksilla tuotu tavaraa 180 lavametriä”, Andreas Björkell Ab Tomas Kjellmanilta kertoo.
Näyttelyyn odotetaan runsaasti kiinnostunutta väkeä.
”Täällä ihmiset tietävät, mitä osastoilta hakevat”, yrityksen esittelijä Kari Lindfors sanoo.
Viereisessä hallissa NHK:n osastolla työkoneita on yli kolmekymmentä. Lisäksi on karjatalouden laitteita, kuten lypsyrobotti ja automaattinen ruokintajärjestelmä.
Lelyn nurmikoneiden tuotepäällikön Ville Rantasen mukaan koneita mahtui maanantain aikana siirtämään sisälle hyvin.
Muutettu kuvatekstiä 8.10.2014 klo 8:21. Björkell viimeistelee NHK:n eikä Lelyn osastoa.
”Osastoilla oli jo paljon tavaraa paikallaan, eikä oville syntynyt jonoja”, Rantanen sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
