Lapin vaalipiirissä loppumetreillä kiritään kahdesta viimeistä paikasta EDUSKUNTAVAALIT
Edellisissä eduskuntavaaleissa keskusta romahti Lapissa ja menetti kymmenen prosenttia vaalipiirin äänistä. Puolue piti silti kiinni paikoistaan ja suurimman puolueen asemasta.
Vaalien nousukas, perussuomalaiset otti yhden paikan. Puolueista vain vasemmistoliitto menetti toisen kansanedustajan.
Vasemmistolla oli aiemmin vahva asema Lapissa, mutta puolue jäi perussuomalaisten nousun alle.
Eniten ääniä kerännyt kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas.) sanoo, että puolue palaa vanhaan ja ottaa takaisin toisen paikkansa. Hän arvioi, että Lapissa sekä keskusta että vasemmistoliitto kisaavat lisäpaikoista.
Molempien puolueiden kupissa painavat vaalitekniset asiat eli hyvä ehdokasasettelu, hän perustelee.
”Meidän ehdokaslistallamme on puolueen puoluesihteerin lisäksi myös puolueen varapuheenjohtaja”, hän toteaa.
Viime vaaleissa keskustan taakkana olivat kahdeksan hallitusvuotta ja kiistelty jätevesiasetus. Asetelma on kääntynyt ylösalaisin vaalikauden kuluessa. Puolue saa nostetta vaalikentille hallituspuolueiden alamäestä ja puheenjohtaja Juha Sipilän suosiosta.
”Kansa on pääministerin kanssa samaa mieltä siitä, että hallitus on epäonnistunut”, kommentoi edellisvaalissa eduskunnasta pudonnut ja sinne takaisin yrittävä Janne Seurujärvi (kesk.).
Vaalipiirin sisäistä kilpailua sähköistää europarlamentaarikko Paavo Väyrynen. Edellisellä kerralla Väyrynen putosi eduskunnasta – osaksi taustalla vaikutti vaalipiirin vaihdos Uudellemaalle. Taas eurovaaleissa 2014 hän keräsi pelkästään Lapista peräti 13 793 ääntä.
Kaikille paikoille riittää ottajia, sillä kaikki nykyiset edustajat haluavat jatkaa.
MT:n soittokierroksen perusteella neljää keskustan paikkaa pidetään realistisena tavoitteena.
Vaaleissa ratkeaa myös, saako kokoomus tai SDP kansanedustajaa Lapin vaalipiiristä. Aiemmin SDP on jäänyt ilman kansanedustajaa vuonna 1962, kokoomus 1966 ja 1991.
Puolueiden nykyiset kansanedustajat Heikki Autto (kok.) ja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) pyrkivät jatkokaudelle.
Tämänhetkiset mielipidemittaukset eivät lupaa hyvää hallituspuolueille. Puolueiden paikkoja kärkkyvät keskusta ja vasemmistoliitto. Myös perussuomalaiset haluaa ottaa omansa hallituspuolueiden ahdingosta.
Perussuomalaisten Lapin piirin puheejohtaja Jyrki Savikuja uskoo, että puolueen toinen paikka irtoaa pienellä kirillä. Hän ei välitä arvioista, jotka eivät lupaa tuntuvaa kasvua, mitä toinen paikka vaatisi.
Tosin listan toinen paikka voi lipsahtaa myös vaaliliittokaverille kristillisdemokraateille. Yhteistyön vuoksi kansanedustaja Hanna Mäntylän (ps.) jatko lienee siksi turvattu.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
