Mehiläispölytys lisää viljely-kasvien satoa
Rypsin sato voi nousta neljänneksellä ja omenien lähes puolella, jos pölytyksen hoitavat tarhatut mehiläiset.
Myös mustikat ja puolukat hyötyvät, mikäli niitä käy pölyttämässä muiden pölyttäjien lisäksi tarhattuja mehiläisiä, ilmenee tuoreen pro gradu -tutkielman tuloksista.
Mehiläisten tekemän työn arvo tärkeimpien viljely- ja luonnonkasvien pölytyksessä on runsas 20 miljoonaa euroa.
Tuula Lehtonen arvioi Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa tekemässään tutkielmassa mehiläisten pölytyksen arvoa sadontuotannon kokonaisarvosta.
Laskelmissa ei ole mukana kotitarveviljelyä. Mikäli se otettaisiin huomioon, mehiläispölytyksen arvo voisi olla Lehtosen mukaan 11,5-kertainen vuotuiseen hunajasatoon verrattuna.
Lehtonen teki tutkimuksensa yhteistyössä Suomen Mehiläishoitajain liiton kanssa. Se käsitti vuodet 2008–2010.
Tuloksia on käytetty tuoreessa Pölytysesite 2012:ssa, joka on luettavissa Mehiläishoitajain liiton verkkosivuilla.
Esitteessä todetaan, että pölytys parantaa siementen ja hedelmien laatua sekä lisää niiden määrää.
Hyvin pölyttynyt siemen, hedelmä tai marja kasvaa yleensä suuremmaksi ja tuleentuu tasaisemmin. Öljykasvien siementen öljypitoisuuden on havaittu nousevan hyvän pölytyksen ansiosta.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa mehiläispesien vuokraaminen on mehiläistarhaajille hunajantuotantoa huomattavasti tärkeämpi ja suurempi tulonlähde.
Suomessa pölytyspalvelu on vielä lapsen kengissä. Mehiläistarhaajien liiton mukaan palvelun kysyntä on kuitenkin kasvanut, koska pölytyksen arvo on ymmärretty.
Pölytyspalvelussa tarhaaja vastaa pesien kuljetuksesta, hoidosta ja kunnosta. Viljelijä tai kotipuutarhuri maksaa korvauksen, joka kattaa pesien kuljetuskustannukset sekä tarhaajan käyttämän työajan.
Pesien hunajasato kuuluu mehiläishoitajalle. Hän vastaa myös mahdollisista mehiläishoitoon kuuluvista ongelmista.
Yhden mehiläispesän vuokraus maksaa 70–150 euroa kasvukaudessa. Palvelua tilattaessa kannattaa huomioida esimerkiksi tietyt rajoitukset kasvinsuojeluaineiden käytössä.
Pölytyspalvelusta kannattaa tehdä kirjallinen sopimus. Mallisopimus on tulostettavissa Mehiläishoitajanliiton verkkosivuilta.
MAIJA ALA-SIURUA
www.hunaja.net/polytyspalvelu/
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
