PTT ennustaa Suomelle taantumaa
Liki kaikki maakunnat kokevat talousongelmia.Pohjoinen Suomi sekä Kaakkois-Suomi pärjäävät taloudellisesti parhaiten Suomessa, Pellervon Taloustutkimuksen PTT ennustaa.
Matkailu ja kaivosteollisuus kannattelevat Lappia ja Kainuuta lähivuosina. Öljyvauraat venäläiset tekevät ostosmatkoja kaakon rajakaupunkeihin. Tämä luo työpaikkoja.
Työllisyys heikkenee PTT:n mukaan lähes kaikissa maakunnissa. Ongelmat ovat suurimmat teollistuneilla alueilla. Niiden perinteinen teollisuus on rakenneongelmissa.
PTT ennustaa kahdeksan prosentin työttömyyttä koko maahan ja kymmenystä enemmän ensi vuonna. Erot ovat suuria maakuntien välillä.
”Suomen vienti on ongelmissa”, PTT:n ekonomisti Janne Huovari sanoo.
Suomi onkin ennusteen mukaan painumassa liki prosentin taantumaan tänä vuonna. Huonoin tilanne on loppuvuonna. Vienti vetää ensi vuonna talouden jo 2,3 prosentin kasvuun.
Muuttoliikkeen ennustetaan heikkenevän tänä vuonna. Työn perässä ei muuteta hyvien aikojen tapaan.
PTT:ssä nähdään ensi vuosi Euroopan kohtalon vuonna. Valtioiden pitää silloin tulla toimeen jo omillaan. Tämä edellyttää monille suuria rakenteellisia muutoksia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
