Valio hyppää takaisin lastenruokakisaan
”Puuroissa on tietoisesti haettu hieman karkeampaa suutuntumaa”, kertovat Tiina Vuorinen,Kirsti Nyberg ja Sami Ropponen maistelun lomassa. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoValio aloittaa lastenruokatuotantonsa uudelleen. Turengin lastenruokatehdasta on viime kuukaudet kaikessa hiljaisuudessa käynnistelty, ja koeajoja on suoritettu. Reseptit on viilattu, ja mainoskampanja on valmiina.
Valio Tuuti -äidinmaidonkorvike ja -vierotusvalmiste sekä Valio Onni -puurot ja -vellit ilmestyvät kauppojen hyllyille kesäkuun alkupäiviin mennessä.
Tavoitteet ovat korkealla. Mikään muu kuin ykkössija ei kelpaa.
”Liiketaloudellinen tavoitteemme on hakea markkinajohtajuutta. Aiomme ottaa haltuumme 25–50 prosenttia markkinasta, jolloin puhutaan noin 10 miljoonan euron liikevaihdosta”, paljastaa tulosyksikön johtaja Sami Nupponen Valiolta.
Tavoite on kova, sillä Suomen lastenruokamarkkinoiden muut pelurit ovat kansainvälisiä jättiläisiä.
”Meille Valiolla lanseeraus on merkittävä ja Suomen mittakaavassa harvinainen. Tuomme kaupan hyllyihin yhtä aikaa 12 eri tuotetta.”
Tämä tarkoittaa, että markkinoinnilla on kovat paineet.
Ihan sattumalta Valio ei päättänyt lastenruokatehdastaan uudelleen käynnistää.
”Kotimainen äidinmaidonkorvike sekä puurot ja vellit ovat meille kunnia-asia. Tämä on jo yrityksen imagollekin tärkeä markkina”, tietää tehtaanjohtaja Kirsti Nyberg Valion Turengin tehtaalta.
”Olemme kuunnelleet kuluttajia ja ravitsemusalan ammattilaisia. Teemme jatkuvaa tuotekehitystä ja mietimme kovasti mitä juuri suomalaiset vanhemmat haluavat lapsilleen tarjota”, pohtii brändipäällikkö Tiina Vuorinen Valiolta.
Kun Turengin tehtaan työntekijöille kerrottiin oman lastenruuan valmistuksen käynnistämisestä, väki puhkesi spontaaneihin taputuksiin ja ilon hyrinään.
”Poika tulee kotiin!” iloitsee pakkauskoneen hoitaja Minna Kuusisto viritellessään Valio Onni -vellien kartonkipakkausrullaa koneeseen paikoilleen.
Valio Onni -tuotesarjan nimen myötä henkilökunta on ristinyt lastenruokatuotannon kotoisasti pojaksi.
Lastenruoka ja äidinmaidonkorvikkeet ovat Valiolle jo vanha tuttu tuoteryhmä vuosikymmenten takaa.
”Vuonna 1973 Valio toi ensimmäisenä markkinoille UHT-tekniikalla valmistetun käyttövalmiin äidinmaitokorvikkeen”, kertoo Kirsti Nyberg.
Mukana kotimaisen lastenruuan kehittämisessä oli siihen aikaan muun muassa Arvo Ylppö.
Ensimmäinen valmisvelli saatiin markkinoille 80-luvun puolivälissä.
”Se oli yksi kautta aikojen suosituimmista tuotteistamme, kauravelli, jota alamme valmistaa uudelleen.”
Tetrapakkauksiin pakatut puurot tuotiin markkinoille 90-luvulla.
Vuonna 2004 Valio myi lastenruokaliiketoiminnan silloiselle Numicolle, joka myöhemmin päätyi Danonen alaisuuteen nimellä Nutricia Baby. Äidinmaidonkorvikkeiden, puurojen ja vellien valmistus jatkui yhteistyösopimuksella aina 29.2.2012 asti Valion Turengin tehtaalla.
Yhteistyö kuitenkin päättyi, kun Valio ei halunnut uusia sopimusta. Nutricia Baby siirsi tuotannon ulkomaisille tehtailleen. Nutricia Babyn mukaan Valio sai alun perin 55 miljoonaa euroa lastenruokaliiketoiminnan myynnistä.
”Päätös oli silloisen strategian mukainen, ja nyt tilanne on arvioitu uudelleen”, Sami Nupponen kommentoi.
Ajatus omasta tuotannosta alkoi kypsyä taustalla pikku hiljaa.
”Halusimme takaisin peliin mukaan. Lastenruoka on meille yrityksenä keskeinen tuotealue. Me haluamme olla suomalaisten kuluttajien ruokapöydässä vauvasta vaariin.”
”Kun samaan aikaan olimme kehittäneet uudenlaista tekniikkaa, jota saatamme nyt hyödyntää tuotannossa, meillä on tuotteisiin aivan uudenlaista sisältöä.”
Koska kyse on täysin uusista tuotteista, niitä on testattu aidoilla kuluttajilla eli vauvoilla.
”Jonkunhan niitä on täytynyt testata. Meidän valiolaisten omat vauvat, valiovauvat, ovat testanneet tuotteita niiden koko kehittelyn ajan”, Nupponen paljastaa.
Testaukseen ovat osallistuneet myös muut perheenjäsenet.
”Tuolta linjalta otettu lämmin puuro maistuu kyllä aikuisellekin”, vakuuttaa Nyberg.
STINA HAASO
Lasten-
ruoka on meille
keskeinen tuotealue. Haluamme olla suomalaisten kuluttajien ruokapöydässä vauvasta vaariin.
Meidän
valiolaisten omat vauvat,
valio-
vauvat, ovat testanneet tuotteita niiden
koko
kehittelyn ajan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
