VIIKON KYSYMYS Tähteitä voi hyödyntää monin konstein
Viime viikon kysymykseen vastanneet ovat tunnollisia ruuan hyödyntäjiä.
Vain seitsemän prosenttia oli sitä mieltä, että omassa kodissa menee liikaa ruokaa roskikseen.
Noin joka neljäs ilmoitti, että ruokaa haaskaantuu roskiin, mutta vain vähän.
Useimmilla on siis konstinsa hävikin välttämiseksi. Yleisin keino on hyödyntää tähteet tulevissa aterioissa.
”Eipä sitä ruoka juuri hukkaan mene, kun on pakastimet ja kunnolliset kylmäsäilytystilat. Jotain hedelmiä, salaatteja ja vihanneksia menee kompostiin, kun joskus pilaantuu taikka löytyy pilallista ruokaa tehdessä. Eihän se ruoka kompostissakaan periaatteessa hukkaan mene, hyvää multaa siitä tulee. Tein aikoinaan vanhasta pakastimesta kompostorin ja hyvin on toiminut 20 vuotta”, ilmoittaa Tervettä maalaisjärkeä peliin. Hän kehottaa myös käyttämään ostoksille kylmälaukkua, jotta ruoka ei pilaannu matkalla kaupasta kotiin.
”Harvoin menee ruokaa hukkaan, meillä on tapana pakastaa tai jalostaa ylijäävä ruoka. Muusista tulee hyvää rieskaa, puuroista sämpylöitä, jauhelihakastike pitsaan. Maidosta saa pannaria, lähinnä mielikuvitus on rajana, kertoo Pöllö.
Jotkut pitävät pakkausten päivämääriä poisheittokäskyinä, mutta Pölhökustaa luottaa aisteihinsa.
”Ostan aina kun mahdollista -30% ruokaa, eikä todellakaan ole huonoksi mennyt vielä parinkaan päivän päästä. Leipä kuivaamaan puuhellan syrjälle! Lihat pakkaseen, jos ei heti laittoon! Jos jää jämiä, niin luonnon jätehuolto mettänsyrjässä toimii, eipä ole aamulla mitään jäljellä kun ehtoolla viet!”
Harrikkakuski tarjoaa kellarinsa ylimääräiset potut vieraille.
”Kunnostin joitakin vuosia sitten vanhan kellarimme, siellä säilyvät perunat ja juurekset hyvin seuraavaan satokauteen asti. Pientä hävikkiä toki aina tulee, mutta perunoitakin viemme harvoin kellarista ihan hylkyyn, vaan pyrimme markkinoimaan ylimääräiset perunat kauppaan taikka tuttaville ja monet partioleirit on ruokittu meidän ylimääräisillä perunoilla. Kesällä on monasti monenlaisia tapahtumia, joissa tarjoillaan lohikeittoa, siihen kelpaa kunnollinen peruna, joten eipä niitä perunoitakaan tarvitse hukkaan heittää.”
Ylimääräistä voi syöttää koiralle tai kissalle. Näin ilmoitti tekevänsä 22 prosenttia vastanneista. ”Ottaa koiran, sillä menee pikku annoksia ja tulee käytyä lenkillä”, opastaa Enska.
Sinkun voi olla vaikeampaa hallita ruuan määrää kuin perheen tai muun yhteistalouden.
”Yksin asuvan taloudessa joskus salaatteja ym. pakastamiseen kelpaamatonta ruokaa joutuu kompostoimaan liian suurten pakkauskokojen takia”, huomauttaa Syöpöttelijä.
Seuraava viikon kysymys tiedustelee lukijoiden mielipidettä yksityisteiden liikenteen rajoittamisesta. Tarvitaanko merkkejä vai peräti lukittuja puomeja? Voit vastata osoitteessa www.maaseuduntulevaisuus.fi.
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
