Marjanpoimijoiden tuloon varauduttu
Työ- ja elinkeinoministeriö ja ulkoasiainministeriö ovat varautuneet ulkomaalaisten metsämarjanpoimijoiden tuloon ja tulevaan satokauteen aiempaa paremmin. Ministeri Lauri Ihalainen (sd.) on tavannut marjayrittäjiä ja ratkonut marjanpoimintaan liittyviä ongelmia.
”Tavoitteemme on taata poimijoille toimeentulo ja asianmukaiset olot. Marjayritykset ovat kehittäneet vastuullisia toimintamalleja ja alan itsesääntelyä. Huolenaiheena ovat järjestäytymättömät yritykset.”
Suomen Bangkokin edustusto on rajoittanut niiden marjanostajayritysten mahdollisuuksia toimia viisumikutsujana, joiden toiminnassa on ollut moitittavaa.
Suomeen on tulossa arvioiden mukaan 5 000–6 000 ulkomaalaista metsämarjanpoimijaa. Heistä pääosa tulee Thaimaasta.
Poimijoilla on ollut ylimitoitettuja kuvitelmia ansiomahdollisuuksista.
Monet poimijat ovat päässeet hyviin ansioihin, mutta joka vuosi on niitä, joiden ansiot jäävät alhaisiksi tai jotka jäävät poimintamatkastaan tappiolle.
Myös jokamiehenoikeuden rajoista on käyty keskustelua.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
