KunnianosoitusOlavi Virranelämäntyölle
Tanssilavat tulivat tutuiksi Jani Uhleniukselle 60-luvulla. Hän kiersi maata Seija Simolan ja Juhani Korjuksen orkesterin riveissä.
Tuolloin parikymppisen pianistin ja haitaristin sekä Olavi Virran tiet risteytyivät.
”Olimme muutamia kertoja yhdessä keikalla. Hän lauloi solistinamme aina samat kolme kappaletta, jotka olivat Metsäkukkia, Sonny Boy ja Kuolleet lehdet.”
Sairas kuningas joutui turvautumaan kävelykeppiinsä, mutta se ei vaikuttanut lopputulokseen.
”Kun hän avasi suunsa, ei herännyt pienintäkään epäilystä siitä, että tuossa olisi joku kehäraakki armosta vinkumassa mikrofonin takana. Kyllä se ääni oli täyttä rautaa.”
Tampereen Maailmantango-festivaali kunnioittaa tasan 40 vuotta sitten kuolleen legendan elämäntyötä Virran tuomaa -konsertilla lauantaina 15. syyskuuta.
Uuden suomalaisen tango-orkesterin solistina on Markus Allan, joka aikoinaan keikkaili ja ystävystyi Olavi Virran kanssa. Laulaja-lauluntekijät Ville Leinonen, Laura Moisio ja Katwi Koivisto tulkitsevat mestaria nuoren sukupolven näkemyksellä.
HENNA VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
