Pystykarsinta on harvan harrastus
LAPINLAHTI (MT)
Metsätalousyrittäjä Juha Lappalainen, 58, marssii metsäänsä kolmemetrinen keppi olallaan kuin itämaantietäjä.
Näky on nykyisin harvinainen.
Pystykarsinta-juttua varten piti valjastaa riuska joukko metsänhoitoyhdistyksen ja metsäkeskuksen kenttäväkeä ennen kuin sopiva haastateltava löytyi.
Ei ihme, sillä oksien karsinta talousmetsässä on harvojen harrastus.
Viime vuonna pystykarsintaa tehtiin Metsätilastollisen vuosikirjan mukaan 2 000 hehtaarilla. Määrä on vähentynyt tasaisesti 1980-luvun alusta, jolloin vuodessa karsittiin jopa 11 000 hehtaaria.
Lappalaisen mukaan harrastus on kuitenkin myös tuottava sijoitus.
Laatupuulle riittää kysyntää ja siitä maksetaan paremmin kuin oksaisesta tukkipuusta.
”Hintaero karsitun ja karsimattoman välillä on kuitenkin supistunut. Enää laatutukista ei makseta yhtä hyvin kuin ennen”, Lappalainen harmittelee.
Sopiva hinta karsitulle tyvitukille olisi hänen mielestään 1,5-kertainen karsimattomaan nähden.
Lappalainen on tottunut myymään puunsa Stora Ensolle, joka sitten myy tyvitukin tarvittaessa eteenpäin. Tutun ostajan kanssa on helppo tehdä kauppoja.
”On paljon yksinkertaisempaa myydä yhdelle kuin alkaa erotella puutavaralajeja itse.”
Oksatonta tyvitukkia hamuavat sahat, jotka myyvät lankkua muun muassa huonekaluteollisuudelle. Valtaosa lankusta menee Keski-Euroopan tehtaille, jossa ne jalostetaan esimerkiksi pöydiksi ja ikkunankarmeiksi.
Lappalainen uskoo, että puunjalostus Suomessa vielä kehittyy ja laatupuun kysyntä kiihtyy.
Lappalainen omistaa metsää yksin sekä kiinteistöyhtymän kautta.
Lappalainen pitää itsensä hoikkana karsimalla muutaman hehtaarin vuosittain ja laulattamalla raivaussahaa.
”Lähiseudulta ollaan ostettu ränsistyneitä palstoja ja laitettu ne kuntoon.”
Metsänhoidon ohella hän pyörittää yritystä, joka tarjoaa apua esimerkiksi metsätilan veroilmoituksen tekoon tai perunkirjoitukseen.
Työkokemusta Lappalaisella on myös kiinteistönvälityksestä, ravintolassa musisoinnista ja valtakunnan metsien inventoinnista.
Opit metsätöihin hän on saanut edesmenneeltä isältään.
”Kannattaa karsia”, hän rohkaisee. ”Se on hyvää liikuntaa.”
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
