LSO odottaa HK Scanin parantavan tulostaan
LSO osuuskunta odottaa HK Scanin uudelta johdolta tuloksia tänä vuonna.
HK Scanin toimitusjohtajana aloitti viime vuoden maaliskuussa Hannu Kottonen. Ensimmäisen vuoden tulos ei ollut kehuttava.
”Uudelle johdolle on annettu aikaa näyttää taitonsa”, LSO:n hallituksen puheenjohtaja Matti Murto sanoo.
Murto uskoo HK Scanin parantavan tulosta tänä vuonna. Kottonen kehittää yhtiötä määrätietoisesti ja toimintaa tehostetaan. Konserni hioo synergiaetuja.
Osuuskunnalla meni silti hyvin. Tilikaudelta kirjataan 3,3 miljoonan euron tulos. Vuotta aiemmin tulosta tuli 2,5 miljoonaa euroa.
Rahoitustuottoja osuuskunta kirjaa 3,4 miljoonaa euroa. Summa koostuu pääosin HK Scanin osingoista.
Lihatalosta LSO omistaa yli kolmanneksen, liki 35 prosenttia.
Korkokuluja LSO osuuskunta maksoi yli miljoonaa euroa. Myyntivoittoja ei ollut eikä muitakaan satunnaistuloja.
Toimitusjohtaja Veikko Kemppi kehuu osuuskunnan tuloksen olevan vakaalla pohjalla. Osuuskunnan liikevoitto oli 1,5 miljoonaa euroa.
LSO osuuskunnalla on 1 527 jäsentä. Kokonaismäärä väheni noin viidelläkymmenellä edellisvuodesta. Passiivijäseniä erotettiin, kuten muistakin lihaosuuskunnista.
”Tavoite on kehittää LSO osuuskuntaa tiiviinä lihantuottajien yhteisönä”, Kemppi viitoittaa.
Tänä vuonna osuuskunta käynnisti alkutuotannossa yhteistyöryhmien toimintamallin. Siinä kehitetään kilpailukykyä, seurataan kannattavuutta ja varmistetaan jatkuvuutta.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
