AKT jätti ahtausalaa koskevan lakkovaroituksen – lakko alkaisi 14. helmikuuta
Satamien kautta kulkee lähes kaikki Suomen vienti ja tuonti.
Lakko alkaa 14. helmikuuta, ellei sitä ennen päästä sopuun uudesta työehtosopimuksesta. Lehtikuva / Vesa MoilanenAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on jättänyt ahtausalaa koskevan lakkovaroituksen Satamaoperaattorit ry:lle ja valtakunnansovittelijalle. Lakko alkaa 14. helmikuuta, ellei sitä ennen päästä sopuun uudesta työehtosopimuksesta. AKT:n mukaan suurin erimielisyys koskee palkankorotusten tasoa.
Aiemmin ahtausalalle on ilmoitettu ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta, joka alkaa tiistaina aamukuudelta.
AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko sanoi liiton lähtevän siitä, että ahtaajien ansiot ja työhyvinvointi kehittyvät myös jatkossa.
"Satamissa tavaravirrat ovat kasvaneet ja Suomen teollisuus on korkeasuhdanteessa, koronasta huolimatta. Ahtaajille tämä on merkinnyt lisääntynyttä työmäärää ja kasvanutta vastuuta", Kokko sanoi tiedotteessa.
Kokko muistutti myös, että satamien kautta kulkee lähes kaikki Suomen vienti ja tuonti. Ahtaajat ovat korona-aikana osaltaan varmistaneet yhteiskunnan toimimisen.
"Toivottavasti neuvotteluissa päästään sopimukseen. Tästä on maltillisilla työnantajilla iso vastuu. AKT suhtautuu sopimiseen pragmaattisesti ja haluaa turvata jäsenilleen asialliset työehdot", Kokko vakuutti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
