Ympäristösäädökset tekevät kalliin navetan
Maatilarakentamisen kustannukset ovat kasvaneet 10 prosenttia muun rakentamisen kustannuksia voimakkaammin. Hintaa on nostanut muun muassa uusien navetoiden automatisointi ja eläinten hyvinvointiin ja ympäristöön liittyvät vaatimukset.”Suuria halleja ei rakenneta talkootyönä muiden maatilatöiden lomassa, vaan pitkäkestoiset rakennusprojektit vaativat alan ammattilaisten käyttämistä”, muistutti Tyyppinavetta-hankkeen projektipäällikkö Ari Roininen hankkeen päätösseminaarissa 26.5. Helsingissä
Nykyään rakennetaan yhä suurempia navetoita, joissa käytetään perinteisen puun sijaan uusia materiaaleja. Navettarakennuksien kokoluokka on muuttunut. Samalla myös rakenteet ja rakenneratkaisut ovat muuttuneet osin automaation vaatimusten takia.
Roinisen mukaan kustannuksia ovat lisänneet myös eläinten hyvinvointiin ja ympäristöön liittyvät vaatimukset. Hyvinvointitarpeet kohdistuvat monelta osin tilatarpeiden lisäämiseen kasvattaen navettarakennuksen pohjapinta-alaa.
Jokaisen lisäneliön verottomaksi hinnaksi voidaan laskea 500 euroa.
Myös tuetun rakentamisen tuen saannille asetetut ehdot ovat vaikuttavat hintaan, koska ne sisältävät rakennus- ja paloteknisiä sekä toiminnallisia vaatimuksia. Käytännössä tuki on kuitenkin välttämätön. Ilman tukea Suomeen ei nousisi kovinkaan monta uutta navettaa, Roininen huomauttaa.
Navetan rakennuskustannuksia saadaan kuriin laadukkailla suunnitelmilla, realistisilla ja pitävillä aikatauluilla, jatkuvalla kustannusten seurannalla, kilpailutuksella, selkeillä urakkarajoilla, kirjallisilla sopimuksilla sekä alan ammattilaisten käytöllä, Roininen luettelee. ”Ammattilaisten käytöstä on oltava valmis myös maksamaan. Säästö saadaan rakennuksen valmistumisesta ajallaan.”
Tyyppinavettahankkeen loppuraportti: http://www.mtk.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

