Urpilainen: Suomi voi harkita lisäaikaa Kreikalle
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan Kreikan seuraavasta lainaerästä ei tule päätöstä vielä tämän illan eurokokouksessa.BRYSSEL (MT)
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan Suomi on valmis harkitsemaan lisäaikaa Kreikan tukiohjelmaan.
”Lisäaikaa voidaan katsoa, mutta se pitää pystyä hoitamaan ilman lisärahaa”, Urpilainen sanoi euroalueen valtiovarainministerien kokouksen alla Brysselissä.
Kreikan taloustilanne on ollut odotettua heikompi, eikä maan uskota saavan velkaantumistaan hallintaan nykyisen säästöohjelman puitteissa.
Tänään ja huomenna kokoontuvat ministerit eivät Urpilaisen mukaan kuitenkaan pysty vielä päättämään Kreikan seuraavan lainaerän myöntämisestä.
”Saamme vasta illan kokouksessa käyttöömme Kreikkaa valvovan troikan laskelmat. En usko, että päätöstä kyetään vielä tässä vaiheessa tekemään.”
Yhtenä vaihtoehtona on väläytetty uutta euroryhmän kokousta vielä tämän viikon aikana.
Kreikalla erääntyy perjantaina maksettavaksi iso laina Euroopan keskuspankille, jota se ei pysty maksamaan ilman seuraavaa 30 miljardin euron lainaerää euroalueen kriisirahastosta.
Viime keskiviikkona ja sunnuntaina Kreikan parlamentti hyväksyi lainaerän ehtona olleet uudet säästötoimet ja rakenteelliset uudistukset.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
