HKScanin yt-neuvottelut päättyivät: Koko konsernista lähtee 183 henkilöä, Ruotsin osuus 69 henkilöä
Suomen osalta yt-neuvottelut saatiin päätökseen jo aiemmin. Koko konsernia koskevilla yhteistoimintaneuvotteluilla HKScan tavoittelee yhteensä 10 miljoonan euron vuotuisia säästöjä.
Koko konsernissa henkilöstövähennysten kokonaismäärä on 183, josta Ruotsin osuus on 69. Kuva: Pasi LeinoLihayhtiö HKScan kertoo, että se on saanut helmikuussa aloittamansa toimihenkilöitä ja johtoaan koskevat yhteistoimintamenettelyt päätökseen.
Koko konsernissa henkilöstövähennysten kokonaismäärä on 183, josta Ruotsin osuus on 69. Yhtiön mukaan henkilöstövähennykset toteutetaan toistaiseksi voimassaolevien ja määräaikaisten työsuhteiden päättämisellä sekä eläkejärjestelyin.
Suomen osalta yt-neuvottelut saatiin päätökseen jo huhtikuun alussa.
Koko konsernia koskevilla yhteistoimintaneuvotteluilla HKScan tavoittelee yhteensä 10 miljoonan euron vuotuisia säästöjä. Henkilöstövähennyksiin liittyvien säästöjen odotetaan toteutuvan osittain tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä ja täysimääräisesti ensi vuoden alusta.
”Keskitymme määrätietoisesti yhtiön taloudellisen perustan vahvistamiseen. Konserninlaajuisten neuvotteluprosessien seurauksena organisaation roolit ja vastuut selkeytyvät sekä kustannuskilpailukyky paranee”, HKScanin toimitusjohtaja Tero Hemmilä kommentoi tiedotteessa.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
