Luston uusia kuvia voi selata verkossa
Suomen Metsämuseo Lusto on saanut 40 000 uutta kuvaa kulttuuriperintökohteista. Yleisö pääsee katselemaan ja käyttämään kuvia Kantapuu.fi-palvelussa.
Kuvat on kerätty Metsähallituksen vuosina 2010–2015 toteuttamassa laajassa Valtion metsien kulttuuriperintökohteiden inventointihankkeessa. Aineistossa on kuvia metsien- ja maankäyttöön liittyvistä kohteista kivikaudelta 1960-luvulle.
Osa kuvatuista kohteista on ollut luonnossa jo lähes katoamaisillaan. Tällaisia kohteita ovat muun muassa uittoruuhet, metsätyökämpät, niittyladot ja -padot, karsikot, poroerotuksiin liittyvät rakennelmat ja viime sotien aikaiset sotahistorialliset kohteet.
Inventointikuvat muodostavat Luston ensimmäisen laajan vapaaseen käyttöön saadun valokuvakokoelman. Verkossa olevia kuvia saa kopioida, levittää, näyttää ja esittää julkisesti ei-kaupallisissa tarkoituksissa, kunhan tekijän ja oikeudenomistajan nimi mainitaan asianmukaisesti kuvan yhteydessä, eikä kuvia muunnella.
Aineiston toivotaan kiinnostavan laajasti muun muassa paikallishistorian tutkijoita ja harrastajia ja innostavan myös tiedon kartuttamiseen.
Kuvista voi antaa palautetta ja kohteista lisätietoa Lustolle.
Maikki Kulmala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
