Sade ja jäätävä tihku ovat tehneet teistä liukkaita
Aamupäivällä Pohjois-Savonssa hevonen kuoli hevosenkuljetusvaunun kaaduttua liukkaalla tiellä.
Paikoitellen on tullut myös jäätävää tihkua, joka osaltaan huonontaa ajokeliä. Kuva: LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINENMaan keskiosassa ajokeli vaihtelee ja tiet ovat paikoin liukkaita. Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että suolatuilla pääteillä tilanne on hyvä, mutta sivutiet voivat olla hyvinkin liukkaita. Paikoitellen on tullut myös jäätävää tihkua, joka osaltaan huonontaa ajokeliä.
Pohjois-Savossa poliisi varoittaa liukkaudesta erityisesti pienemmillä, suolaamattomilla teillä ja muistuttaa tienkäyttäjiä maltista.
Vakavilta onnettomuuksilta on toistaiseksi vältytty. Aamupäivällä Pohjois-Savon Vieremällä hevonen kuoli hevosenkuljetusvaunun kaaduttua liukkaalla tiellä.
Muuten viikonlopusta on odotettavissa pilvinen. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Paavo Korpela kertoo, että pilvisyys lisääntyy koko maassa viikonlopun edetessä.
Lämpötila vaihtelee nollan molemmin puolin, ja maan pohjoisosissa on pakkasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
