Markkinat, järjestö januoret pääosissa 2014
MTK:n avaintavoitteet 2014 kohdistuvat järjestön kehittämiseen, nuoriin ja markkinavaikuttamiseen.
MTK:n valtuuskunta hyväksyi avaintavoitteet keskiviikkona. Tavoitteet ohjaavat ensi vuoden toimintasuunnitelman valmistelua. Varsinaisesta toimintasuunnitelmasta valtuuskunta päättää syksyn kokouksessaan.
Viime vuoden toimintaa kerrannut toiminnanjohtaja Antti Sahi nosti esiin ruuan tuottajahintaan myymisen, liittokokouksen ja siellä käsitellyt yhteiskuntavaikuttamisen, markkinavaikuttamisen ja järjestön kehittämisen asiakirjat, tuloksekkaan vaikuttamisen EU:n tulevaan maatalousuudistukseen sekä tälle keväälle valmiiksi saadun puumarkkinat.fi-verkkopalvelun.
MTK:ssa oli viime vuoden lopussa noin 150 000 jäsentä. Jäsenyydet toteutuivat 364 maataloustuottajayhdistyksen
ja seitsemän metsänomistajaliiton kautta.
Maataloustuottajayhdistyksissä oli noin 142 000 jäsentä. Jäsentiloja oli 57 661.
MTK:hon kuuluvissa metsänomistajien liitoissa oli noin 6 800 jäsentä.
MTK:n uusien suunnitelmien mukaan metsänomistajaliitot jäävät pois ja metsänhoitoyhdistykset voisivat liittyä suoraan MTK:hon vuodesta 2015 alkaen.
Metsänhoitoyhdistyksiä oli vuoden vaihteessa noin sata.
MTK:n yhteisöjäseniä ovat Suomen Turkiseläinten kasvattajain liitto ja Pro Agria.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
