
Talvi kiristää otettaan: Etelä-Suomeen lunta mutta ei aurattavaksi asti ‒ luvassa myös pakkasta, pohjoiseen 10-20 astetta
Etelä-Suomen keli voi nyt aamulla olla yllättävä tien jäätymisen vuoksi, erityisesti pienillä teillä.Pohjoiskoillinen tuuli tuo Lapin kylmää ilmaa Etelä-Suomeen asti, samalla sää myös kuivuu. Alkavalla viikolla voi tulla lumikuuroja, mutta suuria sademääriä ei ole odotettavissa. Pohjoisessa pakkanen on ajoittain kireää, etelässä voidaan käväistä 5 ja 10 pakkasasteen välillä.
Tänään maanantaina lunta hipsuttelee ajoittain maan etelä- ja itäosissa sekä paikoin länsirannikolla. Aurattavaa ei tule. Etelä-Suomen keli voi nyt aamulla olla yllättävä tien jäätymisen vuoksi, erityisesti pienillä teillä. Lämpötila on nollan vaiheilla, maan keskiosissa on heikkoa pakkasta, Pohjois-Lapissa ollaan iltapäivällä -10 ja -20 asteen välillä. Pohjoiskoillinen tuuli on purevaa.
Tiistaina lienee hieman kylmempää kuin maanantaina. Lapissa pakkanen on edelleen paikoin kireää. Selkeä sää voi valua pohjoisesta keskiseen Suomeen, etelässä pilvipeite rakoilee. Järvistä voi nousta vähäisiä lumikuuroja, toisaalta Perämeri nostaa yksittäisiä lumikuuroja Pohjanmaan rannikolle.
Keskiviikkona korkeapaine työntyy Lapista kohti maamme keskiosaa. Samalla tuuli hellittää, mutta pakkanen kiristyy. Pohjanmaalla ja Kainuussa lämpötila laskee aamuksi paikoin -10 ja -20 asteen välille.
Etelässä voidaan käydä -5 asteen kylmemmällä puolella. Talvi kiristää siis hiljalleen otettaan, mutta etelään ei uutta lunta vielä kovin paljon saada.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

