Paperiteollisuuden lakon määrä alkaa ensi viikon keskiviikkona – Valtakunnansovittelija: Sovun syntyminen ennen lakkoa epävarmaa
Ammattiliitto Pro on uhannut aloittaa viikon lakon ensi viikon keskiviikkona, jos työriitaan ei saada ratkaisua.
Valtakunnansovittelija Minna Helle tapasi tänään työriidan osapuolet Ammattiliitto Pron ja Metsäteollisuuden. Lehtikuva / Heikki SaukkomaaPaperiteollisuuden toimihenkilöiden työriidan sovittelussa päästiin tänään hieman eteenpäin, sanoo valtakunnansovittelija Minna Helle.
Palkkaratkaisu ja useita tekstikysymyksiä on kuitenkin vielä auki.
"Tavoitteena on saada sopu ennen lakon alkamista. Varmaa sen syntyminen ei kuitenkaan ole", Helle kirjoittaa STT:lle tekstiviestissä.
Helle tapasi työriidan osapuolet Ammattiliitto Pron ja Metsäteollisuuden tänään. Sovittelu jatkuu sunnuntaina.
Ammattiliitto Pro on uhannut aloittaa viikon lakon ensi viikon keskiviikkona, jos työriitaan ei saada ratkaisua.
Työtaistelutoimet koskevat liiton mukaan noin 3 000:ta paperiteollisuuden toimihenkilöä. Työnantajapuolta edustavan Metsäteollisuuden mukaan työtaistelussa on mukana 2 400 toimihenkilöä.
Ammattiliitto Pro kertoi viime viikolla, että työnantajapuolen ehdottama palkkaratkaisu ei ole ollut tyydyttäv
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
