Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • ”Öljyvoitelun velkaa maksetaan takaisin Putinin kavereille”, professori arvioi Lukoil-kauppaa

    Asiantuntijoiden mukaan Lukoilin toimintojen myynti Gunvorille vaikuttaa toiminnan jatkamiselta peiteyrityksen kautta.
    Lukoililla on Teboilin lisäksi laajalti omistuksia myös muualla Euroopassa. LEHTIKUVA/AFP.
    Lukoililla on Teboilin lisäksi laajalti omistuksia myös muualla Euroopassa. LEHTIKUVA/AFP.  

    Teboilin omistava venäläinen öljy-yhtiö Lukoil ilmoitti torstaina hyväksyneensä ostotarjouksen kansainvälisistä omistuksistaan monikansalliselta Gunvor-konsernilta. Lukoil kertoi hyväksyneensä tarjouksen sitoutuen olemaan neuvottelematta muiden mahdollisten ostajien kanssa.

    Gunvor on Kyprokselle rekisteröity energiayhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Sveitsissä. Gunvor on yksi maailman suurimmista raakaöljykauppiaista. Sitä oli perustamassa vuonna 2000 venäläisoligarkki Gennadi Timtshenko, joka myi osuutensa yrityksestä vuonna 2014. Timthsenko on tullut Suomessa tunnetuksi yhtenä entisenä Helsingin areenan omistajana, ja hänellä on myös Suomen kansalaisuus.

    Turun yliopiston tiedustelututkimuksen professori Kari Liuhto arvioi STT:lle, että Lukoilin todellinen omistajuus ei vaihdu Venäjältä pois Gunvorin jo aiemmin tunnettujen Venäjä-yhteyksien takia.

    ”Tuntuu vähän siltä, että tässä vedätetään länttä”, Liuhto sanoo.

    ”Jotain tällaista odotin. Hankitaan peitefirma tähän hommaan, ja toiminta jatkuu sen kautta”, Liuhto muotoilee.

    Venäjän ympäristöpolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen Helsingin yliopistosta on samaa mieltä.

    ”Venäläiset ovat myyneet venäläisille”, hän sanoo STT:lle.

    Lukoil kertoi maanantaina aikovansa myydä kansainvälisiä toimintojaan Venäjän ulkopuolelle yhtiötä vastaan asetettujen pakotteiden vuoksi. Lukoililla on Teboilin lisäksi laajalti omistuksia myös muualla Euroopassa.

    Yhdysvallat kertoi viime viikolla asettavansa pakotteita Lukoilille. Aiemmin myös Britannia kertoi pakotteistaan.

    Gunvor on virallisesti ollut ruotsalaisomistuksessa ja välttänyt näin Venäjä-pakotteet. Helsingin yliopiston Tynkkysen mukaan yhtiöllä on kuitenkin "lähes satavarmasti" yhteyksiä Kremliin asti.

    ”Venäjän öljykaupassa ei ole yksityisiä ja riippumattomia toimijoita, vaan Venäjän öljyvirta on (presidentti Vladimir) Putinin ja tämän hallinnon kontrollissa.”

    Tynkkysen mukaan on selvää, että Lukoilin ja Teboilin omistukset eivät häviä venäläisestä kontrollista. Kun tilanne sallii, omistukset tai raha voidaan palauttaa Venäjälle.

    ”Tämä on tyypillinen venäläinen tapa käyttää bulvaaneja ja öljyvallan verkostoja pelastamaan itsensä”, Tynkkynen sanoo.

    Hänen mukaansa Gunvorissa mukana olleet ruotsalaiset ovat hyötyneet massiivisesti ja saaneet "öljyisiä ja kultaisia kädenpuristuksia" viemällä venäläistä öljyä muualle maailmaan.

    ”Nyt näyttää ilmiselvältä, että sitä kultaisten kädenpuristusten ja öljyvoitelun velkaa maksetaan takaisin Putinin kavereille.”

    STT uutisoi viime viikolla, että Neste on keskeyttänyt polttoainetoimitukset Teboilille. Polttoainetoimitusten keskeytys sekä Lukoiliin kohdistuvat pakotteet ovat asettaneet kysymyksiä Teboilin toiminnan jatkuvuudesta Suomessa.

    Jos Lukoilin kansainväliset omistukset ja Teboil sen mukana siirtyvät Gunvorin omistukseen, juridisesti pakotteet eivät vaikuta Euroopassa rekisteröityyn yritykseen.

    ”On hyvin oletettavaa, että jos jatkossa Teboilin nimellä nämä pumppuasemat toimivat, niin yhtä lailla se raha on kytköksissä Venäjään tavalla tai toisella”, Tynkkynen lisää.

    Tynkkysen mukaan tuoreet käänteet osoittavat lännen heikkoutta siitä, että pakotteita ei ole aiemmin onnistuttu asettamaan Euroopan markkinoilla toimiville Lukoilille ja muille venäläisyhtiöille.

    ”Sitten kun tulee tällainen tilanne, että yhtäkkiä Yhdysvallat asettaa sanktioita, niin Eurooppa on sormi suussa tässä tilanteessa”, Tynkkynen sanoo.