HEVOSELÄMÄÄ Nimetön varsa
Kevätkesä on siitoshevostallilla ruuhka-aikaa. Varsoja syntyy ja emotammoja astutetaan. Näin on täällä minunkin tallillani.
Itse en juuri osallistu tallitouhuun. Käyn kuitenkin ohi kulkiessani ihailemassa uudet varsat ja antamassa makupaloja emotammoille. Suurempiin hevosiin suhtaudun varauksella ja syvällä kunnioituksella.
Viime keväänä tallissa oli kuitenkin syntynyt uusi varsa pari kuukautta etuajassa. Pitihän sitä ihmettä mennä katsomaan. Siellä tallin perällä se makasi emonsa karsinassa seinän vierustalla, melkein piilossa. Se näytti aivan metsäkauriilta pitkine ja hentoine jalkoineen. Lihaksia ei luiden päällä juuri ollut.
Emotamma, suomenhevonen, katseli minua vähän epäluuloisena. Yritin tehdä tuttavuutta, mutta emo väisteli ja meni suojelevasti seisomaan varsan eteen.
Pienokainen nousi vaivalloisesti jaloilleen ja otti huojuvia askelia emon nisien ääreen. Pieni hevosenalku ei jaksanut syödä paljoa kerralla, eivätkä jalatkaan oikein kantaneet, joten se pani maata pahnoille.
Siitä alkoivat syöttövuorot, joita vaihdettiin muutaman tunnin välein. Minäkin lupauduin yösyöttöihin, että hoitajat saisivat välillä nukkua. Tallissa oli toistakymmentä hevosta, joista muutamille muillekin oli syntynyt varsoja.
Harjoittelin pienen ruokkimista pari kertaa hoitajan kanssa ennen kuin se alkoi sujua. Laitoin kellon soimaan yöllä ja suuntasin tallille. Kesäyöt olivat kuulaita ja valoisia. Ajattelin välillä, että paljon jää näkemättä, kun kesäyöt nukkuu.
Tallissa oli yöllä erilaista kuin päivällä. Osa hevosista nukkui, useimmat seisaallaan, kuului huokailua ja hengityksen ääntä. Joku saattoi vielä syödä tai juoda, toisen jalka kopsahtaa karsinan seinään.
Yritin liikkua häiritsemättä. Vein emolle tuoretta ruohoa ja juttelin hiljakseen. Olimme tulleet jo sen verran tutuiksi, että luotimme toisiimme. Emo katseli minua suurilla silmillään, kun yritin varsaa ylös ja syömään. Varsalla oli kova yritys, mutta voimat eivät riittäneet. Nostin sen melkein syliin ennen kuin päästiin maidon syöntiin.
Hetken päästä asettelin varsan kuiville alusille ja annoin vielä tuttipullosta lisää maitoa. Varsa joi ja kävi sitten nukkumaan. Sille oli laitettu huopia lämmikkeeksi. Emokin näytti työntävän turvallaan pehmeää heinää varsan eteen. Iso hevonen osasi ihmeellisesti varoa varsan jalkoja, vaikka seisoi niin lähellä.
Näin jatkettiin muutamia päiviä. Varsasta oli soitettu useammalle eläinlääkärille ja paljon ohjeita oli saatu. Keskosvarsan ennuste ei ollut kovin hyvä, mutta emme halunneet luovuttaa.
Varsan kunto vaihteli. Joskus se ei päässyt ylös ollenkaan, ja sitä syötettiin vain tuttipullosta. Emolta valuvaa maitoa otettiin talteen, kun ei pieni jaksanut syödä kaikkea. Emo seurasi tarkasti, kun pientä hoidettiin. Se kantoi lempeästi huolta pikkuisestaan, nuuhki ja hellästi töni ruoka-ajan lähestyessä.
Sitten eräänä aamuna, kun menin tallille, huomasin heti, että tunnelma oli erilainen. Kaikki toistakymmentä hevosta olivat paikallaan, rauhassa ja hiljaa, mutta eivät nukkuneet niin kuin yleensä. Arvasin jotain tapahtuneen.
Ja niinpä tallin perällä karsinassa se pikkuinen varsa makasi kyljellään jalat suorina. Nukkuvalta se näytti, mutta uni oli ikiunta. Silitin sen kylkeä ja peittelin vielä siihen paikalleen.
Mietin, että onkohan hevosilla joku ylimääräinen aisti, josta me ihmiset emme tiedä mitään. Kerrotaan, että tallissa on aina hiljaista silloin kun jotain tärkeää tapahtuu.
Kaikki hevoset osallistuvat syntymään ja kuolemaan. Pienelle varsalle ei tullut annettua nimeä. Se ei ollut käynyt kenenkään mielessä, kun käynnissä oli taistelu elämästä, johon koko talli otti osaa.
EEVA IKONEN
Uimaharju
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
