Näin romumetallilla tehdään rahaa Suomessa: T&T listasi isoimpia tekijöitä
Vuonna 2023 romumetallia kierrättävien yritysten liikevaihdot olivat yleisesti laskussa, mutta omavaraisuusaste oli keskimäärin erinomainen.Tekniikka&Talous on selvittänyt, mitkä yritykset ovat isoimpia toimijoita romumetallin kierrätyksessä Suomessa.
Suurin alalla on NG Nordic, joka syntyi viime joulukuussa, kun norjalainen NG Group ja Fortum Waste Solutions fuusioituivat. Yhtiöllä on 1,2 miljardin euron liikevaihto. Se käsittelee Pohjoismaissa 4,4 miljoonaa tonnia jätteitä vuodessa, josta metalliromun osuus on 450 000 tonnia.
Tekniikka&Talous löysi Suomesta 164 alalla toimivaa yritystä ja tutkaili niistä 15 suurimman taloustietoja vuodelta 2023. Tuolloin alan kolme suurinta olivat Kuusakoski, L&T Ympäristöpalvelut ja sittemmin Fortumista myyty yksikkö.
Vuonna 2023 romumetallia kierrättävien yritysten liikevaihdot olivat yleisesti laskussa, mutta omavaraisuusaste oli keskimäärin erinomainen.
Listan neljänneksi suurin tekijä on Eurajoen Romu Invest, joka enimmäkseen vie jatkojalostettuja kierrätysmetalleja maailmalle. Suomessa syntyy metalliromua enemmän kuin täällä pystytään käyttämään.
Lue tästä Tekniikka&talouden vertailu romumetallialan isoimmista toimijoista Suomessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









