Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Kaali kääriytyy rullalle

    Syksyllä kaalit ovat mureita ja mehukkaita.

    Toisten mielestä keitettävästä kaalista lähtee epämiellyttävä tuoksu. Vanha neuvo on laittaa kuiva leipäviipale tai persiljanoksa mukaan kiehumaan. Myös sitruunanmehu ja viinietikka auttavat.

    Ennen äidin kaalikääryleissä oli aina täytteessä jauhelihaa. Syksyllä se oli useimmiten lammasta. Nyt täytteeseen pilkotaan sieniä sekä kasviksia. Jauhelihan korvaa monesti soijarouhe.

    Samoista aineksista kuin kaalikääryleet syntyy herkullinen kaalilaatikko. Siinäkin pitkä kypsennys takaa täyteläisen lopputuloksen.

    Puolukkasurvos tai -hillo maistuu kääryleiden ja kaalilaatikon kanssa. Nyt pihlajassa on paljon marjoja, joten muutama hyytelöpurkillinen on paikallaan kaali- ja riistaruokien lisäkkeeksi.

    noin 20 kpl

    1 iso (1 1/2–2 kg) keräkaali

    Täyte

    2 dl rikottuja ohrasuurimoita

    1 l tuoreita kasviksia

    suikaleina: porkkanaa,

    palsternakkaa, purjoa

    50 g voita

    4 dl hienonnettua keräkaalia

    2 prk (à 200 g) raejuustoa

    1 dl ruokakermaa

    1 tl suolaa

    1 rkl basilikaa

    1/2 tl mustapippuria

    Päälle

    1/2 dl siirappia

    2 rkl soijakastiketta

    voita nokareina

    5 dl kaalin keitinlientä

    Keitä kaali kokonaisena suolalla maustetussa vedessä. Irrottele uloimpia lehtiä kypsymisen aikana. Ohenna lehtien paksuimmat kohdat veitsellä. Poista pienet sisälehdet ja hienonna ne täytettä varten. Levitä kokonaiset lehdet työlaudalle.

    Keitä ohrasuurimot kaalin keitinvedessä ja valuta. Kypsennä voissa kasvissuikaleet. Yhdistä joukkoon muut täytteen ainekset. Valuta raejuustoa ensin, jos se on kovin kosteaa.

    Annostele täytettä lehdille ja kääri paketeiksi. Nostele paketit uunipannulle, käännä lehden pää alapuolelle. Yhdistä siirappi ja soija keskenään ja kaada kääryleille. Nostele päälle voinokareita.

    Kypsennä 225 asteessa 45 minuuttia, jotta kääryleet saavat väriä. Alenna lämpötila 175 asteeseen ja kaada uunivuokaan keitinlientä. Peitä foliolla, kun pinta alkaa ruskistua. Anna hautua noin 1,5 tuntia.

    20 kpl

    1 (1 1/2–2 kg) keräkaali

    Jauhelihatäyte

    1 dl puuroriisiä

    1 iso (150 g) sipuli

    1 rkl voita

    500 g naudan paistijauhelihaa

    5 dl kaalia hienonnettuna

    2 tl suolaa

    2 rkl siirappia

    1/2 tl jauhettua mustapippuria

    ripaus valkopippuria

    Soijatäyte

    1 1/2 dl puuroriisiä

    5 dl kaalin keitinlientä

    1 1/2 dl tummaa soijarouhetta

    1 sipuli

    5 cm:n pätkä purjoa

    1–2 valkosipulin kynttä

    7 dl kaalia hienonnettuna

    3 rkl siirappia

    2 tl suolaa

    1 tl basilikaa

    Sienitäyte

    2 dl puuroriisiä

    2 (300 g) sipulia

    1 rkl voita

    2–3 dl suppilovahveroita

    esikäsiteltyinä

    2 tl pippurisekoitusta

    1 tl suolaa

    1 l kaalia hienonnettuna

    1 pussi (150 g) sinihomejuustomurua

    Pannulle

    3 rkl voita

    Pinnalle

    1 dl siirappia

    voinokareita

    5 dl kaalin keitinlientä

    1 kasvisliemikuutio

    Uudelleen lämmitettäessä

    noin 1 dl kuohukermaa tai

    1 prk smetanaa

    Koverra kaalista kova kanta pois. Laita kaali isoon kattilaan ja lisää päälle kiehuvaa vettä. Kaalin ei tarvitse olla kokonaan veden alla, sillä se kypsyy höyryssäkin. Voit keittää suolattomassa vedessä tai lisää teelusikallinen suolaa.

    Keitä kaalia sen verran, että lehdet notkistuvat. Irrottele veitsellä uloimpia lehtiä kypsymisen aikana.

    Ohenna niistä paksut lehtiruodit veitsellä. Valuta ja hienonna pienet sisälehdet täytettä varten. Lopuista voit tehdä kaalilaatikkoa.

    Levitä isot, kokonaiset lehdet (20 kpl) työlaudalle. Säästä keitinvesi.

    Jauhelihatäyte:

    Hienonna sipuli. Kuullota rasvassa. Keitä riisit kaalin keitinvedessä kypsiksi. Valuta riisi. Yhdistä sipuli, riisit, raaka jauheliha, hienonnettu kaali ja mausteet. Sekoita huolella.

    Soijatäyte:

    Keitä riisit kaalin keitinliemessä kypsiksi. Lisää lopuksi soijarouhe. Anna jäähtyä, samalla soijarouhe turpoaa. Lisää tarvittaessa hiukan kaalin keitinlientä. Kuullota hienonnetut sipulit rasvassa. Sekoita kaikki täytteen ainekset.

    Sienitäyte:

    Keitä riisit kaalin keitinvedessä kypsiksi. Huuhdo ja valuta ne. Hienonna sipulit. Kuullota rasvassa. Lisää pannulle hienonnetut, esikäsitellyt sienet. Paista hetken aikaa. Mausta ja lisää hienonnettu kaali.

    Anna jäähtyä hetkisen. Lisää juustomuru. Jos et käytä sienitäytteessä homejuustoa, lisää seokseen noin 1/2 tl suolaa.

    Nostele valitsemaasi täytettä kaalinlehdille, noin 3 rkl/lehti. Kääri paketeiksi. Sulata voi ja anna hiukan ruskistua kypsennysastiassa. Laita kääryleet vuokaan siten, että kaalinlehden pää jää alapuolelle.

    Liemi:

    Ota 5 dl keitinlientä ja liuota siihen liemikuutio.

    Paista kääryleitä 225 asteessa uunin alaosassa noin kymmenen minuuttia. Valuta sitten kääryleille siirappia. Kypsennä 150 asteessa noin kaksi tuntia. Valele kääryleitä paistamisen aikana pari kertaa.

    Voit samalla kääntää kääryleitä, niin ne saavat väriä joka puolelta. Kääntäminen ei ole välttämätöntä. Parin tunnin jälkeen kääryleet ovat kypsiä ja niitä voi syödä. Vielä parempia ne ovat seuraavana päivänä.

    Anna kääryleiden jäähtyä kypsennysastiassaan. Valuta päälle kerma tai smetana. Lämmitä kääryleet miedossa lämmössä, noin sadassa asteessa.

    Tarjoa keitettyjen perunoiden ja puolukkasurvoksen tai pihlajanmarja-puolukkahyytelön kanssa. Käytä pannulle jäänyttä lientä kastikkeena.

    6 annosta

    noin 800 g valkokaalia

    2 sipulia

    300 g jauhelihaa

    2 rkl voita

    1/4 tl valkopippuria

    2 rkl meiramia

    1 1/2 tl suolaa

    noin 2 rkl siirappia

    1 dl rikottuja ohrasuurimoita

    2 dl ruokakermaa

    6 dl maitoa

    Mikäli kaalikääryleiden valmistuksesta jää kypsää kaalia, käytä se laatikkoon.

    Jos lähdet kokonaisesta kaalista, suikaloi ja hauduta se kokoon pienessä vesimäärässä. Valuta. Hienonna sipulit ja paista voissa jauhelihan kanssa. Mausta jauheliha.

    Sekoita kaikki ainekset keskenään ja levitä seos voideltuun vuokaan. Kypsennä 175 asteessa noin 1,5 tuntia.

    Peitä vuoka leivinpaperilla tai foliolla, kun pinta on saanut sopivasti väriä. Tarjoa puolukkasurvoksen tai -hillon sekä porkkanaraasteen kanssa.

    ANNELI PESSALA

    Avaa artikkelin PDF