Maatilojen talousodotukset laskevat kuin lehmän häntä MT-Mittaus
Joka toinen viljelijä pitää maatilansa taloustilannetta vähintään melko hyvänä, kesäkuun MT-mittaus kertoo.
Vastaavasti joka toisen viljelijän mielestä oma taloustilanne on enemmän tai vähemmän huono. Huonot tuntemukset painottuvat enemmän-päähän useammin kuin hyvät.
Taloustilanne on viljelijöiden mukaan nyt huonompi kuin talvella. Huonompaan suuntaan on menty jo pitempään: helmikuussa tehdyn edellisen mittauksen mukaan tilanne oli silloin selvästi heikompi kuin viime kesänä.
Nopeimmin näkymät ovat heikentyneet maito- ja sikatiloilla, jotka ovat kärsineet Venäjän viennin estymisestä.
Lähitulevaisuudessa tilan talous edelleen heikkenee, viljelijät pelkäävät. Vain viljanviljelijät uskovat taloustilanteen pysyvän ennallaan.
Taloustilanteen heikkenemiseen varautuvat ennen muuta keskikokoiset ja isot tilat. Niin oli myös helmikuun mittauksessa.
Eniten huolissaan lähitulevaisuudesta ovat keski-ikäiset. Nuoret uskovat heitä lujemmin tulevaisuuteen, samoin eläkeikää lähestyvät.
Vielä nyt keski-ikäiset arvioivat tilansa taloustilanteen paremmaksi kuin itseään nuoremmat ja vanhemmat. Tulevaisuusarvioissa tilanne muuttuu.
Nykyisen taloustilanteensa pysymiseen lähitulevaisuudessakin ennallaan uskoo noin 60 prosenttia viljelijöistä. Muutosta odottavista enemmistö uskoo talouden kehittyvän melko huonon suuntaan, riippumatta siitä, onko nykyinen tilannearvio sitä huonompi tai parempi.
Maaseudun Tulevaisuuden teettämään kyselyyn vastasi kesäkuun puolivälissä 623 viljelijää. Kyselyn toteutti Gallup Elintarviketieto.
Kysely tehtiin ennen Demokratti-lehden tämän viikon alussa nostattamaa kiistelyä viljelijöiden tuloista. MT-mittauksessa viljelijät arvioivat nimenomaan oman tilansa taloutta oman tuntemuksensa ja talousseurantansa perusteella.
Heikki Vuorela
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

