Työryhmä panisi jugurtitkin makeisverolle
Sokeria sisältävien elintarvikkeiden verotusta valmistelevan työryhmän mukaan laajennettu makeisvero voisi perustua esimerkiksi tuotteen kokonaissokeripitoisuuteen tai vain lisätyn sokerin määrään.Sokeria sisältävien elintarvikkeiden verotusta valmisteleva työryhmä ehdottaa niin sanotun sokeriveron laajentamista uusiin tuoteryhmiin.
Työryhmän tarkastelussa oli erilaisia veromalleja, jotka koskevat paljon sokeria sisältäviä tuotteita. Tuoreet hedelmät, marjat ja kasvikset työryhmä jättäisi verottamatta, vaikka niistäkin saadaan runsaasti sokeria.
Työryhmän mukaan sokerivero voisi perustua esimerkiksi tuotteen kokonaissokeripitoisuuteen tai vain lisätyn sokerin määrään.
Sokeripitoisuuteen perustuvassa mallissa verollisia olisivat muun muassa makeiset, mehut ja virvoitusjuomat, makeat leivonnaiset, sokeri, siirapit, sokerilla säilötyt hedelmät ja kasvikset, hillot sekä sokerilla makeutetut maitotuotteet kuten jogurtit.
Laajennettu makeisvero koskisi nykyisten makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien lisäksi makeita leivonnaisia ja keksejä.
Työryhmä jätti väliraporttinsa valtiovarainministeriölle torstaina. Lopulliset ehdotukset työryhmä esittelee marraskuun lopussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

