Venäjän asettamat vientirajoitukset pahentavat maailman dieselpulaa
Euroopasssa venäläiset öljytuotteet ovat tuontikiellossa, mutta Venäjän päätöksen hintavaikutukset ulottuvat meille saakka.
Venäjän päätöksellä ei ole bensiinimarkkinaan vaikutusta, mutta dieseliin on, arvioi Ylelle St1-bensiiniyhtiön kaupallinen johtaja. Kuva: Jarkko SirkiäVenäjän hallitus ilmoitti perjantaina bensiinin ja dieselin vientiin kohdistuvista rajoituksista.
Molempien hinta on noussut jyrkästi Venäjällä. Polttoaineesta on ollut jopa pulaa.
Asiasta kertoo Yle.
Euroopassa venäläinen öljy ja öljytuotteet ovat olleet jo jonkin aikaa tuontikiellossa. Venäjä on kuitenkin yksi maailman suurimpia dieselin tuottajia ja dieseliä on viety runsaasti EU:n ulkopuolelle.
Bensiinin osalta Venäjä ei ole merkittävä viejä.
Päätöksellä ei siis ole bensiinimarkkinaan vaikutusta, mutta dieseliin on, kommentoi Ylelle bensiiniyhtiö St1:n kaupallinen johtaja Timo Jokinen. ”Diesel kallistui eilen maailmanmarkkinoilla noin neljä prosenttia ja bensiini vain prosentin verran.”
Venäjällä dieselin hinta oli perjantaina 7,5 prosentin laskussa, kertoo Reuters.
Kysyntää lämmitysöljynäkin soveltuvalle dieselille on ollut jo kesäaikaan enemmän kuin on ollut tarjontaa.
Jokisen mukaan niukkuutta ja korkeaa hintaa selittää muun muassa se, että lämmitysöljyn ja dieselin varastotasot ovat kaikkialla alhaalla.
Yhdysvalloissa jalostamoilla on syksyisin huotokatkoksia, mikä tuo myös hintaan nousupaineita, Reuters mainitsee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







