Kuivuus laukaisi vesikriisin Petäjävedellä – kehotus puolittaa veden kulutus
Vesikriisi paheni entisestään, kun kuntalaisille annettiin viime viikon torstaina kehotus keittää juomavetensä.
Petäjäveden kunta on perustanut vesikriisin myötä kolme vedenjakelupistettä. Kunnanjohtaja Eero Vainio täytti vesikanisteria maanantaina.3 900 asukkaan keskisuomalainen Petäjävesi on ajautunut ennennäkemättömään vesikriisiin.
Kunnan pohjavesivarannot ovat huvenneet poikkeuksellisen kuivien kahden viime vuoden aikana.
”Koko ongelman juurisyynä on kuivuus. Petäjäveden vedenottamot ovat myös keskimääräistä hieman pienempituottoisempia”, Petäjäveden kunnanjohtaja Eero Vainio sanoo.
Kun vesikriisi alkoi kolmisen viikkoa sitten lokakuun alussa, antoi Petäjäveden kunta vesilaitoksen asiakkaille kehotuksen puolittaa vedenkulutuksensa.
Kunnan 3 900 asukkaasta noin 2 100 on vedenjakelun ongelmista kärsivän Petäjäveden vesiosuuskunnan piirissä.
Petäjäveden vesiosuuskunta on normaalitilanteessa ottanut puolet kuntalaisten käytössä olevasta vedestä Syrjäharjun vedenottamon rengaskaivosta.
”Kun havaittiin, että veden pinta oli laskenut huolestuttavan alhaalle, otettiin käyttöön myös kaksi muuta pienempää rengaskaivoa vedenottamoina”, Vainio taustoittaa.
Myös toiseen pienemmistä vedenottamoista kulkeutui epäpuhtauksia, josta aiheutui veden keittokehotus.
Vesikriisi paheni entisestään, kun kuntalaisille annettiin viime viikon torstaina kehotus keittää juomavetensä.
”Tuli rankkasateita, joiden myötä toisen käytössä yhä olleen päävedenottamon raakaveteen kulkeutui epäpuhtauksia. Siitä johtuu varotoimena annettu veden keittokehotus”, Vainio kertoo.
Päävastuu yli 2 000 ihmisen vedensaannista on tällä hetkellä yhdellä rengaskaivolla.
Jyväskylän kaupungin ympäristöterveydenhuolto selvittää tilannetta yhteistyössä Petäjäveden kunnan kanssa.
Petäjäveden kunta on perustanut keskustaajama-alueelle kolme erillistä vedenjakelupistettä.
Ne sijaitsevat kunnan varikolla, paloasemalla ja Kyläseppä-huoltoaseman pihassa.
”Suositus ihmisille on, että he hakisivat kaiken käyttämänsä juoma- ja ruokaveden näistä jakelupisteistä”, kunnanjohtaja toteaa.
Vesitilannetta yritetään nyt parantaa uudella porakaivolla, jonka tekeminen aloitettiin viime viikolla Syrjäharjun päävedenottamon läheisyyteen.
”Tällä pienellä porakaivolla reagoidaan välittömään kriisiin. Jos porakaivon vesi täyttää juoma- ja talousveden laatuvaatimukset, niin vesipula alkaa helpottaa parin viikon kuluessa”, Eero Vainio pohtii.
Pidemmän aikavälin ratkaisuna Petäjävedellä suunnitellaan paraikaa neljännen vedenottamon rakentamista.
”Sen rakentaminen on siitä kiinni, että saadaan aluehallintovirastolta lupa. Kyseessä on iso vedenottamo”, Vainio sanoo.
Kunnanjohtaja myös toivoo, että Petäjäveden vesilaitos kytkeytyisi naapurikaupunki Jyväskylän vesiverkkoon.
”Se onnistuisi rakentamalla noin 1,5 kilometrin mittainen putki. Kriisitilanteissa olisi erittäin järkevää olla kytköksissä suurempaan verkkoon.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
