Verojuristi vinkkaa: Vaadi ainakin nämä vähennykset verottajalta – voit säästää satasia
Nykyisin kaikki esitäytettyyn veroilmoitukseen tulevat korjaukset tai lisäykset pitää tehdä joko sähköisesti Verohallinnon OmaVero -palvelussa tai paperilla erillisillä lomakkeilla.
On hyvä pitää mielessä, että mikäli et korjaa tai täydennä veroilmoituksen tietojasi, sinun katsotaan antaneen esitäytetyn veroilmoituksen mukaisen veroilmoituksen. Kuva: Hanna LinnoveEsitäytetty veroilmoitus on muuttunut täksi vuodeksi melko paljon aiemmasta. Verovelvolliset eivät nimittäin enää saa kotiinsa lomaketta, johon tietoja voisi lisätä tai korjata.
Veronmaksajain Keskusliiton johtava verojuristi Päivi Kaari huomauttaa tiedotteessa, että nykyisin kaikki korjaukset tai lisäykset pitää tehdä joko sähköisesti Verohallinnon OmaVero -palvelussa tai paperilla erillisillä lomakkeilla.
"Esitäytetystä veroilmoituksesta näet tarvittavan lomakkeen numeron. Varmista etukäteen, että sinulla on käytössäsi oikeat lomakkeet”, Kaari neuvoo.
Verottajalta kannattaa johtavan verojuristin mukaan vaatia ainakin muutamia eri vähennyksiä.
Ensimmäinen vähennyslaji, joita kannattaa vaatia, ovat kodin ja työpaikan väliset matkakulut. Kun ilmoittaa kodin ja työpaikan välisiä matkakuluja verottajalle, on syytä kiinnittää huomiota siihen, ettei itse vähennä omavastuuosuutta, vaan ilmoittaa matkakulut kokonaan. Jos taas käyttää työsuhdematkalippua, kulut kannattaa merkitä vähentämättä työsuhdematkalipun arvoa.
Täysimääräisen vähennyksen kodin ja työpaikan välisistä matkakuluista saa silloin, kun matkakulut ovat olleet vähintään 7750 euroa. Matkakustannusten yläraja nimittäin on 7000 euroa ja omavastuu 750 euroa.
”Jos olet kuitenkin ollut osan vuotta työttömänä, omavastuu on alempi kuin 750 euroa, eli siinä tapauksessa alle 750 euron matkakulutkin kannattaa ilmoittaa”, verojuristi vinkkaa.
Verottajalta on hyvä vaatia myös kotitalousvähennys, jos olet vaikkapa teettänyt kotonasi remonttia tai ostanut siivouspalveluita. Kotitalousvähennyksen voi vähentää suoraan veroista.
On hyvä pitää mielessä, että mikäli et korjaa tai täydennä veroilmoituksen tietojasi, sinun katsotaan antaneen esitäytetyn veroilmoituksen mukaisen veroilmoituksen. Jos myöhemmin havaitaan, että veronalaisia tuloja ei ole ilmoitettu, voi lisäverojen lisäksi joutua maksamaan veronkorotuksia.
Johtava verojuristi Päivi Kaari kertoo, että monet jättävät esimerkiksi vuokratulot ilmoittamatta, koska he luulevat tiedon vuokratulojen oikeasta määrästä olevan jo verottajalla.
"Jos vuokria ei ilmoita nimenomaan veroilmoituksella, joutuu maksamaan veronkorotusta, vaikka ennakkoverot vuokratuloista olisi maksettu”, hän muistuttaa.
Esitäytetyn veroilmoituksen tietojen viimeinen ilmoittamispäivä on joko 7. toukokuuta, 14. toukokuuta tai 21. toukokuuta. Päivämäärä on merkitty lomakkeelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
