Kehitysrahoittaja Finnfundilta tukea Tansaniaan: 2,5 miljoonaa euroa Eurooppaan rahdattavien avokadojen kasvatukseen
Tukea saava yritys on erikoistunut Hass-lajikkeeseen, jota se vie pääosin Euroopan Unionin alueelle.
Maatalous on yksi Finnfundin painopistealueista, sillä tarpeet ja myös mahdollisuudet maatalouden kehittämiseen ovat valtavat. Kuva: Riitta MustonenSuomalainen kehitysrahoittaja Finnfund rahoittaa 2,5 miljoonan euron vakuudellisella lainalla tansanialaista avokadojen tuottajaa, Africadoa.
Vastuullinen avokadonviljely vientiä varten on Finnfundin mukaan toimiva vaihtoehto Kilimanjaron alueen viljelijöille, joiden toimeentulo romahti kahvin hinnan laskun myötä.
Kahvin maailmanmarkkinahinnat ovat laskeneet jyrkästi viime vuosina, kun erityisesti Brasilia ja Vietnam ovat laajentaneet tuotantoaan. Vaikutus näkyy esimerkiksi Tansanian Kilimanjaron alueella, missä kahvinviljely on ollut tärkeä elinkeino.
Vuonna 2007 perustettu Africado on Tansanian ensimmäinen kaupallinen ja kansainvälisen tason avokadon tuottaja. Yhtiö viljelee itse 137 hehtaaria Kilimanjaron alueella, minkä lisäksi se ostaa hedelmiä muilta kaupallisilta ja alueella toimivilta pienviljelijöiltä. Se on erikoistunut Hass-lajikkeeseen, jota se vie ulkomaille, pääosin Euroopan Unionin alueelle.
Uuden rahoituksen turvin Africado laajentaa ja kehittää toimintaansa. Sen tavoitteena on muun muassa laajentaa avokadoviljelmiä sekä laajentaa nykyisen pakkaamon toimintaa. Lisäksi yritys aikoo kokeilla uusien avokadolajikkeiden sekä esimerkiksi pähkinöiden kasvattamista.
Avokadojen viljely tarjoaa Finnfundin mukaan yhtiön työntekijöille ja sopimusviljelijöille paremman ja turvatumman toimeentulon kuin perinteinen kahvinviljely.
“Finnfundin rahoituksen avulla Africado on voinut tehdä uusia investointeja. Tuotannon laajentamisen ja uusien lajikkeiden myötä Africado voi kehittää kestävää liiketoimintaa, joka hyödyttää taloudellisesti sekä paikallista yhteisöä että koko maata luomalla työpaikkoja ja tuomalla esimerkiksi vientituloja”, Africadon toimitusjohtaja James Parsons sanoo Finnfundin tiedotteessa.
Maatalous on yksi Finnfundin painopistealueista, sillä tarpeet ja myös mahdollisuudet maatalouden kehittämiseen ovat valtavat. Suuri osa maanviljelystä on Afrikassa pienviljelyä, ja monet tuottavat taloudellisesti heikommin tuottavia lajikkeita lähinnä omaan ja paikalliseen kulutukseen.
”Haluamme tukea Africadon kasvua sekä vahvistaa samalla koko alueen kehitystä. On tärkeää, että vastuullista avokadojen kasvatusta ja maanviljelystä edistetään. Africadon avulla myös pienviljelijät saavat tärkeän myyntikanavan tuotteilleen ja mahdollisuuden saada tuotteitaan vientiin”, Finnfundin rahoituspäällikkö ja maa- ja metsätalousinvestointien salkkuvastaava Jari Matero toteaa tiedotteessa.
Avokadoja on kasvatettu Kilimanjaron alueella puutarhoissa ja pientiloilla kotikäyttöön yli sadan vuoden ajan. Alue soveltuu kostean ilmastonsa takia luontaisesti hyvin avokadojen kasvattamiseen, mutta markkinoiden ja kaupallisiin tarkoituksiin soveltuvien lajikkeiden tuntemuksen puutteen takia avokadoja ei ole kannattanut tuottaa vientiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
