Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Ilmatilaloukkauksista epäillyillä koneilla oli taisteluohjukset

    Suomen ilmatilaloukkauksista epäillyillä venäläisillä Suhoi Su-27 -koneilla oli ilmataisteluhävittäjän tyypillinen aseistus, kertoo Maanpuolustuskorkeakoulun pääopettaja Saku Juokas.
    Suomen Puolustusvoimien Twitterissä julkaisema kuva jälkimmäisestä hävittäjästä, jonka epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa. LEHTIKUVA/handout/Ilmavoimat
    Suomen Puolustusvoimien Twitterissä julkaisema kuva jälkimmäisestä hävittäjästä, jonka epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa. LEHTIKUVA/handout/Ilmavoimat 

    Juokas sanoo Ilmavoimien ottamien kuvien perusteella, että pienin uloimpana oleva ohjus on infrapunahakuinen lähi-ilmataisteluohjus R-73.

    Runkoa lähellä oleva isompi ohjus näyttää Juokkaan mukaan olevan pitkän kantaman ilmataisteluohjus R-27.

    "Se on infrapunahakuinen ja tutkahakeutuva."

    Juokas kertoo, että pitkän kantaman ilmataisteluohjus R-27 on tarkoitettu näköetäisyyden ulkopuolella tapahtuvaan taisteluun.

    "Tyypillisesti laukaisuetäisyydet ovat 50–100 kilometriä."

    Suomen ulkoministeriö kertoi olevansa epäiltyjen ilmatilatilaloukkausten vuoksi yhteydessä iltapäivällä (kello 15) Venäjän suurlähetystöön.

    Ulkoministeri Timo Soini (ps.) sanoi aiemmin, että Suomi suhtautuu vakavasti alueensa koskemattomuuteen ja alueloukkauksiin. Soini kommentoi STT:lle tekstiviestitse, että Suomi ei hyväksy alueloukkauksia.

    Puolustusvoimat havaitsi eilen venäläisen Su-27-hävittäjän lentävän Suomen ilmatilassa kello 16.43 ja 21.33. Puolustusministeriön mukaan kyseessä on sama konetyyppi, mutta yksittäiset eri koneet.

    Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) mukaan Suomen Hornetit hoitivat eilen tehtävänsä kuten pitikin, mikä osoittaa, että Suomella on tarvittaessa valmius korkealla tasolla.

    "Hornetit olivat siivellä ja otettiin vielä kuvatkin", Niinistö sanoi toimittajille eduskunnassa.

    Puolustusministeriltä kysyttiin, olivatko Hornetit valmiina Helsingissä, sillä Rissalasta ne tuskin olisivat siivelle ehtineet.

    "Tässä vaiheessa en kommentoi, mistä ne lähtivät, mutta viime vuorokauden aikana tehtiin useita tunnistuslentoja", ministeri sanoi.

    Hän painotti, että valmiusasiat eivät lähtökohtaisesti kuulu julkisuuteen.

    Niinistö sanoo näkevänsä ajallisen yhteyden siinä, että epäillyt ilmatilaloukkaukset tapahtuivat Yhdysvaltojen ja Suomen välisen puolustusyhteistyön syventämistä koskevan asiakirjan allekirjoittamisen aattona.

    "Siitä huolimatta Suomi allekirjoitti aiejulistuksen."

    Venäläisen Suhoi Su-27 -hävittäjän epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa kahdesti torstaina. Niinistön mielestä on poikkeuksellista, että ilmatilaa epäillään loukatun hävittäjillä, koska aiemmin kyseessä ovat olleet pääsääntöisesti kuljetuskoneet.

    "Venäjän motiiveista on vaikea sanoa."

    Yhdysvaltojen varapuolustusministeri Robert Work on vierailulla Suomessa.

    Myös Virossa ilmatilaloukkaus

    Myös Viro sanoo, että Venäjän hävittäjä on loukannut sen ilmatilaa. Viron asevoimien mukaan venäläinen Su-27-hävittäjä kävi Viron ilmatilassa Suomenlahdella lähellä Vaindloon saarta tänään ennen aamukolmea.

    Viron mukaan ilmatilaloukkaus kesti alle minuutin. Venäläishävittäjän transponderit eli tunnistuslaitteet, joiden avulla ne näkyisivät siviilitutkissa, olivat pois päältä. Viron ulkoministeriö kutsui Venäjän suurlähettilään kuultavaksi tapauksesta.

    Venäjä kiistää loukanneensa Suomen ilmatilaa, kertovat venäläisviestimet. Uutistoimisto Tassin mukaan Venäjä ilmoitti ensimmäisen eilisen epäillyn ilmatilaloukkauksen jälkeen, että kaikki sen ilmavoimien koneet lentävät kansainvälisten säännösten mukaan aluevesirajojen ulkopuolella.

    Rajavartiolaitos on aloittanut asiasta tutkinnan, joka valmistuu kahden viikon aikana, Suomenlahden merivartioston tiedottamisesta vastaava apulaiskomentaja Jani Järäinen kertoo.

    Itämerellä on Puolustusvoimien mukaan ollut eilisen aikana vilkasta Venäjän sotilaslentotoimintaa.

    Suomi ja Yhdysvallat allekirjoittivat tänään aiejulistuksen kahdenvälisestä puolustusyhteistyöstä.

    Ensi viikolla Suomen Ilmavoimat pitää vuoden suurimman harjoituksensa, johon osallistuu myös Ruotsin ilmavoimien lentokalustoa.

    Venäjä on loukannut Suomen ilmatilaa aiemminkin. Esimerkiksi viime vuoden kesäkuussa venäläinen Iljushin 76 -kuljetuskone kävi Suomen ilmatilassa luvatta.