MT:n tiedot: Keskusta vaatii pääministeri Marinilta päätöstä, onko hallituksella edellytyksiä jatkaa toimintaansa – ”Pääministerillä olisi vielä aikaa tulla järkiinsä”
Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.) ei ole juuri nyt toiveikas maatalouden kriisipaketin osalta.
Keskustan eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Jouni Ovaska peräänkuuluttaa pääministeri Sanna Marinilta vastuuta hallituksensa toimintakyvystä. Maa- ja metsätalousvaliokunnan keskustalainen puheenjohtaja Anne Kalmari vahvistaa MT:lle, että on käytävä perusteellinen keskustelu siitä, pysyykö nykyinen hallitus kasassa vai hajotetaanko se. Kuva: Rami Marjamäki, Kalle Keskinen, Jarno MelaMaaseudun Tulevaisuuden saamien tietojen mukaan Sanna Marinin (sd.) hallituksen tilanne on kriisiytynyt pahoin.
Hallituspuolue keskusta vaatii pääministeri Marinilta ensi viikon aikana päätöstä siitä, onko hallituksella edellytyksiä enää jatkaa toimintaansa.
”Tilanne on vaikea, sillä hallituksessa on vahvoja erilaisia näkemyksiä monestakin asiasta, muun muassa eduskuntakäsittelyssä olevasta luonnonsuojelulaista. Varmasti tällainen keskustelu joudutaan käymään, että pysyykö hallitus kasassa vai ei”, maa- ja metsätalousvaliokunnan keskustalainen puheenjohtaja Anne Kalmari toteaa MT:lle.
Kalmarin mielestä ei ole asiallista, että riitaisia esityksiä tuodaan eduskuntaan.
”Ja jos koko totuuksia ei ole kerrottu, kun asiat on tuotu esiin, niin sekään ei ole asiallinen toimintatapa”, Kalmari sanoo.
”Pääministeri vastaa hallituksensa toimintakyvystä. Tietenkin selvää on, että kun pelisääntöjä rikotaan näin perustavanlaatuisella tavalla, on yhteistyön tekeminen hankalaa”, toinen keskustalähde kertoo MT:lle.
Tällä viitataan pääministeri Marinin ilmoitukseen, että eduskunnan pitäisi hyväksyä saamelaiskäräjälaki, vaikka keskusta on lakia nykymuodossaan vastustanut.
Millainen on hallituksen toimintakyky?
”Eivät viime päivien tapahtumat ole ainakaan hallituksen toimintakykyä vahvistaneet. Mutta pääministerillä olisi vielä aikaa tulla järkiinsä”, keskustalähde vastaa.
Keskustan eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Jouni Ovaska peräänkuuluttaa niin ikään pääministerin vastuuta.
”Hallitus on niin toimintakykyinen kuin pääministeri haluaa. Hänestä on kiinni, millaisen vuorovaikutuksen ja luottamuksen ilmapiirin hallitus rakentaa. Se vaatii aikaa ja panosta”, Ovaska sanoo.
”Toimin puoluesihteerinä Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana ja muistan, miten neuvotteluja käytiin. Minulle on tästä hallituksesta välittynyt kuva, että erityisavustajat neuvottelevat paljon keskenään. Minusta se ei ole järkevää”, Ovaska kritisoi.
”Mitä useampi välikäsi, siten enemmän rikkinäistä puhelinta. Ministerit kuitenkin lopulta vastaavat päätöksistä, eivät avustajat.”
Marinin hallituksen pöydällä on ollut myös mahdollinen maatalouden kriisitukipaketti. Miten sille nyt on käymässä, maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Kalmari?
”En ole sataprosenttisesti heittänyt kirvestä kaivoon, mutten ole kovin toiveikas juuri nyt”, Kalmari vastaa viitaten hallituksen heikentyneeseen toimintakykyyn.
”Luulen, että tässä talossa ei muita puolueita ole, joka näkee maatalouden tukipaketin tässä mitassa tärkeäksi kuin keskusta. Tämä paketti pitäisi pystyä kohdentamaan niille, jotka ovat kärsineet nousseista lannoitteiden tai sähkön hinnoista, ja se olisi tehtävä riittävän nopeasti.”
Marinin hallitus on kiistellyt viime viikkoina julkisesti monista asioista. Hallitusrintama on muun muassa jakautunut suhtautumisessa EU-komission ajamaan ennallistamiseen ja viimeisimpänä pääministeri Marin on viemässä läpi saamelaiskäräjälakia hallituspuolue keskustan vastustuksesta huolimatta.
Tänään perjantaina eduskunnassa äänestetään hallituksen luottamuksesta oppositiopuolue kokoomuksen alulle panemassa välikysymysäänestyksessä, joka koskee ennallistamista ja Suomen EU-edunvalvontaa.
Juttua on muokattu kello 13:43. Kalmari ei vahvista keskustan tekemää vaatimusta Marinille, kuten jutussa aiemmin kerrottiin, vaan toteaa olevansa asiasta samaa mieltä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








