Pitääkö kansalaistaitojen rapautumisesta olla huolissaan?
Takan lämmitys ja tulen sytyttäminen ovat monille haastavia tehtäviä. Mitkä ovat nykyisin tärkeitä kansalaistaitoja, kysyy toimittaja Eija Vallinheimo kolumnissaan.Suomen huippuvuosi Pisa-testeissä nähtiin vuonna 2003, jolloin Suomi sijoittui kehittyneistä teollisuusmaista ensimmäiseksi kaikilla kolmella mittarilla: lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä. Sittemmin lasten Pisa-testien romahtaneet tulokset ovat aiheuttaneet ihmetystä.
Mutta miten kävisi aikuisille, jos teetettäisiin kansalaistaito-testi? Kansalaistaidot olivat oma oppiaineensa suomalaisissa kouluissa vielä 1990-luvulla.
Kansalaistaidot sisälsivät niitä taitoja, mitä arjen tiimellyksessä tarvittiin. Sittemmin aine muuttui ehkä liian vanhanaikaiseksi ja se hävisi opetussuunnitelmista.
Ajan myötä kansalaistaidot ovat toki muuttuneet, mutta yhä selvemmin on nähtävissä ei vain nuorten vaan myös aikuisten kyvyttömyys selviytyä ihan tavallisista arjen haasteista.
Nykyinen maailmamme on toki erilainen kuin ennen. 2000-luvun tärkeitä kansalaistaitoja ovat tietysti informaatio-, media- ja digitaidot.
Osa ennen itsestäänselvyyksinä pidetyistä taidoista on sellaisia, ettei niitä enää välttämättä tarvitsekaan osata, mutta ihan kaikki ei vieläkään toimi digitaalisesti.
Takan lämmitykseen, tulen sytytykseen ja peltien avaamiseen ja sulkemiseen täytyy nykyisin olla tarkat ohjeistukset.
Seuraan sivusta loma-asuntojen kiinteistöhuoltoa. Sinne saapuvista tehtävistä huomaa, että ihmiset soittavat apua melko matalalla kynnyksellä ja tarvitsevat apua suhteellisen tavallisissa asioissa.
Välillä huoltoon tulee hätääntyneitä viestejä, jossa kerrotaan, että ”mikään ei toimi”. Harva osaa oma-aloitteisesti katsoa sulaketaulua tai tietää mikä on sulaketaulun toimintaperiaate.
Takan lämmitykseen, tulen sytytykseen ja peltien avaamiseen ja sulkemiseen täytyy nykyisin olla tarkat ohjeistukset.
Aikaisemmin ohjeistuksia tarvitsivat keskieurooppalaiset, sillä hormin sulkupeltikiellon vuoksi Keski-Euroopassa myydään erilaisia takkoja kuin Suomessa.
Nykyään moni suomalainenkin sytyttää lomallaan takan – tai tulen ylipäätään – ensimmäistä kertaa elämässään.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan, energiakriisi ja koronapandemia ovat nostaneet varautumisen uudeksi ja tarpeelliseksi kansalaistaidoksi.
Varautumisella tarkoitetaan valmistautumista ennakolta muutoksiin, erilaisiin yllättäviin tilanteisiin tai onnettomuus- ja kriisitilanteisiin.
Kotitalouksissa sujuva arki ja hyvät arjen taidot ovat varautumisen lähtökohta. Mitä paremmin arki on hanskassa, sitä varmemmin asiat hoituvat myös erilaisissa poikkeusoloissa ja -tilanteissa.
Eikä tulentekotaidoistakaan ole varmasti haittaa missään tilanteessa.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








