Hätäkahvit Kokkolan mammojen tapaan
Kokkolalaiset äidit perustivat puolitoista vuotta sitten Facebookiin Mammat-ryhmän. Alusta lähtien ryhmässä pyrittiin keskustelun lisäksi luomaan kahvittelurinkejä ja muuta paikallista toimintaa, Tiina Isotalus kertoo.
Syksyn perhetragediat herättivät ryhmässä keskustelua, jonka seurauksena käyttöön otettiin marraskuun lopulla uusi tapa pyytää apua. Avun tarvitsija voi kirjoittaa Facebookin sivulle sanan hätäkahvit.
”Kun sitä apua ei muualta saa, ollaan sitten toisillemme se olkapää”, Isotalus kuvaa äitien ajatuksia.
Hätäkahvit tuntui Isotaluksen mukaan luontevalta ilmaisulta, kun ryhmässä muutenkin kahvitellaan ja kyläillään paljon. Hätäkahvit tarkoittaa tilannetta, jossa äiti voi aukaista oven aamutakki päällä ja avuksi tuleva keittää ne kahvit.
Avun pyytäminen edellyttää luottamuksellista ilmapiiriä, johon ryhmässä on määrätietoisesti pyritty.
”Keskustelun pitää olla pehmeää ja kannustavaa, jotta pystytään puhumaan kipeistäkin asioista. Pitää olla luottamusta, että uskaltaa sunnuntai-iltana lähettää avunpyynnön. Ettei kukaan tule sitä arvostelemaan.”
Ryhmässä on koettu tärkeäksi toimia sekä netissä että paikallisesti. Monelle kylälle on syntynyt alaryhmiä ja niiden kautta ystävyyssuhteita perheiden kesken.
Joka arkipäivälle on nykyään tarjolla ohjelmaa, Isotalus kertoo. Esimerkiksi äitien järjestämät Mamma-kahvit ovat suosittuja. Lasten sisäleikkipaikkaan saattaa yrittäjän yllätykseksi tupsahtaa kerralla 30 äitiä lapsineen.
Kimppakyytejä järjestetään autottomille äideille. Jopa pesäpallon harrastajien Lady pesis sai alkunsa Mammat-ryhmästä.
Paikallinen toiminta vetää puoleensa, sillä moni kotiäiti olisi muuten koko päivän yksin.
Yksinäisyys on Isotaluksen mielestä suurempi ongelma kuin hän ennen äitiyslomaa aavisti.
Hän työskenteli ennen äitiyslomaa Keski-Pohjanmaan liitossa.
”Nyt meillä on luotu eräänlainen äitien työyhteisö.”
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
