Yle: Rekkojen renkaat levittävät vieraslajeja
Jättipalsami, ruttojuuri ja lupiini leviävät yhä pohjoisemmas
Jättipalsami kuuluu vieraslajeihin, joiksi kutsutaan kasveja ja eläimiä, jotka ovat päässeet levittäytymään uusille alueille ihmisen mukana. Kuva: Heli VirtanenVieraslajit alkavat olla Lapinkin riesa, kertoo Yle.
Lapin maa- ja kotitalousnaisten puheenjohtaja Taina Kuusela kertoo Ylelle, että tänä kesänä muun muassa Simossa on tehty aikaisempia enemmän havaintoja Suomen luontoon kuulumattomista lajeista. Tällaisia ovat esimerkiksi jättipalsami, ruttojuuri ja lupiini.
Kuuselan mukaan Lapissa on havaintoja siitä, että vieraslajit hivuttautuvat Suomeen Venäjän puolelta rekkojen renkaissa.
Ylen uutinen Rekkojen renkaat levittävät riesakasveja –"pelkona on, että vieraslajit jatkavat leviämistään kohti merenrantaa"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
