Sirkka-Liisa Anttila: 141 nyt helpompi
Neuvottelut Etelä-Suomen 141-tuesta ovat nyt helpommat kuin kuusi vuotta sitten, tuolloin maa- ja metsätalousministerinä ollut Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) sanoo.
Kuusi vuotta sitten Suomessa oli sianlihaa yli 40 miljoonaa kiloa enemmän kuin artiklat sallivat. Nyt on alituotanto ja kriisi. Se antaa paremman neuvotteluaseman, Anttila sanoi Eloistunnossa käyttämässään yleisöpuheenvuorossa.
Viime viikon alustavat päätökset EU:n maatalouspolitiikan uudistuksesta sivuutettiin Eloistunnossa vähin puhein. Ratkaiseviksi nimettiin tulevat 141-neuvottelut. Sitä ne ovat etenkin sioille, siipikarjalle ja puutarhatuotannolle, MTT:n professori Jyrki Niemi totesi.
EU:n ja USA:n alkavat kauppaneuvottelut ovat testi eurooppalaisen maatalouden mallille, EU:n tuottajajärjestön Copa-Cogecan pääsihteeri Pekka Pesonen sanoi.
”Ellei neuvotteluissa saada hyväksyntää mallille ja sen korostamille ruuan laadulle, turvallisuudelle ja kuluttajien mielipiteiden huomioon ottamiselle, meillä on iso ongelma.”
EU:n maatalousuudistuksessa Pesonen arvioi EU:n parlamentin, ministerineuvoston ja komission mitelleen asian lisäksi vallasta.
Tällä kertaa parlamentin kannat olivat suurimmaksi osaksi EU:n ja Suomen viljelijöille mieluisia. Seuraavien vaalien jälkeisen parlamentin kannat voivat olla jotain aivan muuta.
Pesonen kehottikin viljelijöitä huolehtimaan tulevissa vaaleissa, että parlamentissa on suomalaisen maatalouden asiantuntemusta.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
