UUTISTAUSTA Takatalvi Välimerellä
Elokuussa 2008 sinisilmäisinkin kansainvälisen politiikan tarkkailija joutui arvioimaan kantansa uudelleen. Se toki tiedettiin, että Venäjä oli, Syyrian tavoin, valmis käyttämään asevoimaa omia kansalaisiaan vastaan terrorismin vastaisen taistelun nimissä.
Georgian sotaan asti kaikki uskoivat, että Etyjin jäsenenä Venäjä oli sitoutunut ratkaisemaan ulkopoliittiset riidat naapurimaiden kanssa rauhanomaisesti. Usko osoittautui vääräksi.
Nyt on Venäjän asevoimien yleisesikuntapäällikkö, armeijankenraali Nikolai Makarov lisännyt vettä samaan myllyyn julistamalla äskettäin, että ”paikallisten konfliktien syntymismahdollisuudet käytännöllisesti katsoen kaikkien rajojemme tuntumassa ovat dramaattisesti lisääntyneet”.
Viime viikolla puolustusministeri Stefan Wallin kävi Moskovassa kutsumassa kenraali Makarovin Suomeen selittämään puheitaan, jotka ainakin suomalaisten korvissa tuntuvat sekä käsittämättömiltä että pahaenteisiltä.
Runsaan vuoden ikäisen arabikevään suuntaa ja tulevaisuutta koskeva kansainvälinen keskustelu on nyt saman temppelin harjalla. Kissan on nostanut pöydälle Ayaan Hirsi Ali, poliittisesti aktiivinen somalinainen, joka teki käsikirjoituksen vuonna 2004 valmistuneeseen, naisten asemaa islamilaisessa maailmassa kuvaavaan lyhytelokuvaan ”Alistuminen”.
Maailmankuulu Hirsi Alista tuli, kun radikaali muslimikiihkoilija murhasi elokuvan ohjaajan Theo van Goghin saman vuoden marraskuussa.
Toimittuaan jonkin aikaa Hollannin pienen liberaalipuolueen kansanedustajana Hirsi Ali siirtyi Yhdysvaltoihin, missä vaikuttaa nyttemmin amerikkalaisen ajatushautomon American Enterprise Instituten tutkijana.
Poliittinen pähkinä, jonka Hirsi Ali on antanut hyväuskoisten tarkkailijoiden purtavaksi, koskee islamismin asemaa ja sen syvintä olemusta. Islamismi on poliittinen oppi, jonka mukaan lait ja yhteiskunnan rakenteet on johdettava suoraan muslimien pyhästä kirjasta eli Koraanista. Sen poliittisen vastapoolin muodostavat ne opit, jotka rakentuvat ideologisille käsityksille ihmisestä ja hänen arvostaan.
Kuinka voimakkaasti muut kuin islamistit kokivat arabikevään, siitä on hyvä osoitus vanhemman polven egyptiläisen naisvaikuttajan Ahdaf Souefin päiväkirja vuoden takaisista tapahtumista Kairon Vapauden aukiolla.
Hän muistelee, kuinka upealta tuntui, kun yhtäkkiä ”kaikki olivat yhtä, kun liberaalit halasivat islamisteja ja kun muslimit ja kristityt rukoilivat vieri vieressä. Muissa maissa ihmiset seurasivat tapahtumia henkeään pidättäen uskoen ensi kertaa elämässään, että vuosikymmeniä kestänyt tyrannia ja epäoikeudenmukaisuus voidaan kukistaa”.
Kun sitten yksinvaltaiset hallitsijat kaatuivat yksi toisensa jälkeen Tunisiassa, Egyptissä, Libyassa ja Jemenissä, monet uskoivat, että raunioista nousee demokratia, oikeusvaltio, sananvapaus, yhteiskunnallinen avoimuus sekä naisten ja miesten tasa-arvo. Turha luulo, Hirsi Ali sanoo.
Hänen mukaansa islamismilla on kansalaisten valtaenemmistön tuki kaikissa islaminuskoisissa maissa, erityisesti arabimaissa. Väkivallan käyttö on islamismin erottamaton osa. Missä islamistit nousevat valtaan, siellä ei demokratia, sananvapaus eikä tasa-arvo voi toteutua. Läntiset tarkkailijat ovat sinisilmäisiä uskoessaan, että väkivaltaa kannattavat vain radikaalit ääriliikkeet. Väkivaltainen islamismi on valtavirta, maltilliset muodostavat pienen marginaalin, väittää Hirsi Ali.
Maltillisista mielipiteistään tunnettu, arvostettu egyptiläinen rauhannobelisti Mohamed ElBaradei muisteli äskettäin, kuinka vähän ennen Mubarakin kukistumista kaksi Muslimiveljeskunnan johtajaa kävi hänen kotonaan. Heidät pidätettiin heti, kun he poistuivat. Nyt toinen heistä on Egyptin parlamentin puhemies, kun taas ElBaradei itse on joutunut syrjään päivänpolitiikasta. Ketkä edustavat valtavirtaa ja kuka kuuluu marginaaliin, siitä ei kertomuksen valossa ole mitään epäselvyyttä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
