Suomalaisille elintarvikkeille suora reitti Venäjän markkinoille
Suomalaisille elintarvikkeille avautui uusi reitti Venäjän markkinoille, kun Lend-konsernin vientikeskus sijoittui Kouvolaan.KOUVOLA (MT) Keskuksen kautta Venäjälle viedään tuotteita, jotka Lend hyväksyy valikoimiinsa. Uusi väylä helpottaa vientiä, josta moni yritys on hankaluuksien takia luopunut, vaikka Venäjän markkinat ovat houkutelleet.
Kysyntää suomalaisille tuotteille riittää, sillä venäläiset arvostavat suomalaisten elintarvikkeiden puhtautta, turvallisuutta ja laatua. Tähän asti Venäjällä ovat kuitenkin toimineet vain suuret suomalaiset elintarvikealan yritykset. Nyt mukaan pääsevät myös pienet ja keskisuuret yritykset tuotteineen.
Lend-konsernilla on kuusi supermarketia ja yli 50 prosenttia niissä myydyistä tuotteista tuodaan ulkomailta. Suomen lisäksi elintarvikkeita tuodaan muun muassa Saksasta ja Italiasta. Jakelutoiminta ulottuu myös ketjun omien markettien ulkopuolelle.
Yhteys venäläisen kauppaketjun ja suomalaisten välille on syntynyt Pro Agria Kymenlaakson välityksellä.
”Olemme hakeneet Kaakkois-Suomen elintarvikeyritysten kanssa venäläisistä uutta asiakaskuntaa jo useamman vuoden”, kehityspäällikkö Tuula Repo kertoo.
”Eteneminen on viimeisen vuoden aikana ollut varsin ripeää ja nyt tämä viennin käynnistyminen on merkittävä päänavaus.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
