Puuöljystä roima hyöty kansantalouteen
Fossiilisten tuontipolttoaineiden korvaaminen puupohjaisilla polttoaineilla tai kaasulla hyödyttäisi kansantaloutta huikeasti. Väittömiä työpaikkoja saataisiin 3000 ja hiilidioksidipäästöt vähentyisivät, konsulttiyritys Gaia on selvittänyt.
Fortum valmistaa Joensuussa puuöljyä pyrolyysimenetelmällä, jossa puuta kuumennetaan ilman happea. Kuva: Mikko MakkonenMikäli puupohjaisella biokaasulla ja bioöljyllä korvattaisiin 7 terawattituntia maakaasua tai dieselöljyä, välittömiä työpaikkoja tulisi Suomeen noin 3000 enimmäkseen maaseutualueille, jossa muuta työtä on vähän, vanhempi asiantuntija Maija Aho suomalaisesta Gaia Consultingista on selvittänyt.
Biokaasun tai -öljyn tuottaminen ei ole yrityksille toistaiseksi kovin kannattavaa, vaikka menetelmät kehittyvät. Kansan- ja aluetalouden kannalta hyöty olisi kuitenkin niin huomattava, että yritysten investointien nykyistä voimakkaampaa tukemista tulisi harkita, toimialapäällikkö Tage Fredriksson Bioenergia ry:stä toteaa.
Nykyisin Fortum tuottaa pyrolyysi- eli kuumentamismenetelmällä bioöljyä puusta Joensuussa.
Gaian mukaan biokaasun puunhankinta, tuotanto, kaasutuslaitoksen rakentaminen ja jalostus toisivat Suomeen yli 600 uutta välitöntä työpaikkaa, kun kaasua tuotettaisiin 2,2 terawattituntia vuodessa eli seitsemän prosenttia Suomen maakaasun käytöstä. Hiilidioksidipäästöt vähenisivät vuosittain 430 000 tonnilla.
Bioöljyyn liittyvä puunhankinta, tuotanto ja jatkojalostus työllistäisi suoraan 2 160 henkeä, kun tuotettavan uusiutuvan dieselin määrä olisi 5 terawattituntia eli parikymmentä prosenttia Suomessa käytetystä dieselistä.
Bioöljyllä voidaan korvata myös raskasta lämmitysöljyä ja bioöljyllä on myös kansainväliset markkinat, Fredriksson sanoo.
VTT:n ja VATT:n laskelmien perusteella toisen sukupolven biopolttoaineet olisivat Suomessa kustannustehokkain tapa vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä.
Kotimaisilla 4,5 miljardin investoinnit
Bioenergia ry:n Puolet suomalaista -vaihtoehdon mukaan Suomen on mahdollista tuottaa kustannustehokkaasti yli puolet tarvitsemastaan energiasta kotimaasta vuoteen 2030 mennessä, Bioenergian toimitusjohtaja Jyrki Peisa sanoo.
Mukana on uusiutuvien lisäksi hitaasti uusiutuva turve.
Suomeen syntyisi 4,5 miljardin investoinnit, kun nykyisen 35 prosentin omavaraisuus nousisi puoleen. Bioenergia-alalle tulisi 15 000 uutta työpaikkaa ja Suomen tuontienergian vuosittainen lasku pienenisi seitsemästä neljään miljardiin.
Puolet suomalaista -skenaariossa tulisi liikenteen polttoaineita ja biokaasua koskevaa jakeluvelvoitetta nostaa, lisätä investointitukea biojalostamoille ja lämpöyrittäjyydelle, nopeuttaa investointilupia ja lisätä tutkimusrahoitusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
