Mhy-maksu tuli monelle yllätyksenä
Metsänhoitoyhdistysten tiedotus- ja koulutustilaisuuksissa pureudutaan esimerkiksi tuulivoima-asioihin. MTK:n Markus Nissinen kertoi viime torstaina Keskipohjan yhdistyksen tuulivoimaillassa Vetelissä, millainen on maanomistajan kannalta hyvä vuokrasopimus. Esko Keski-Vähälä Kuva: Viestilehtien arkistoMetsänhoitoyhdistysten jäsenkirjeiden postituksen jälkeen yhdistysten puhelinlinjat ovat käyneet kuumina, kun metsänomistajat ovat kyselleet jäsenmaksuista, jäsenyydestä ylipäänsä ja siitä, miten jäsenyys lakkautetaan.
Tämän vuoden alusta lähtien metsänomistaja on vapaasti saanut päättää, haluaako hän kuulua metsänhoitoyhdistykseen. Samalla poistui pakollinen metsänhoitomaksu.
Monelle metsänomistajalle jäsenkirje tuli yllätyksenä. Jäsenmaksut lähetettiin kaikille, jotka olivat viime vuonna jäseniä.
”Lähes kaikki yhdistykset postittivat vuosi sitten jäsenkortit ensimmäisen kerran. Silloin mukana ei ollut kuitenkaan jäsenmaksua. Nyt kun lähetettiin ensimmäinen jäsenmaksu, asia konkretisoitui. Jokaisen on otettava kantaa siihen, haluaako olla jäsen vai ei”, toteaa toimitusjohtaja Marja Kalpio Metsänhoitoyhdistysten Palvelu Oy:stä.
Yhdistysten ohjeena on, että eroamisesta tulee ilmoittaa kirjallisesti tai sähköpostitse yhdistykselle.
Uudet jäsenmaksut vaihtelevat yhdistyksittäin, sillä kukin yhdistys päätti viime syksynä itsenäisesti, millä perusteilla jäsenmaksu määritellään. Yleisin valinta oli tilan pinta-alasta riippuvainen maksu, jollainen myös vanha metsänhoitomaksu oli.
Myös yhdistysten tarjoamat jäsenedut vaihtelevat huomattavasti.
”Jäsenmaksulla saa henkilökohtaista perusneuvontaa ja tiedotuksen. Sertifiointi jatkuu ilman minkäänlaista byrokratiaa”, Kalpio listaa.
Lisäksi jäsenet saavat tuottajajärjestö MTK:n kautta jäsenetuja sekä yhdistyskohtaisia paikallisia etuja.
”Jotkut yhdistykset antavat myös palvelumaksuistaan alennusta jäsenille.”
Varsinkin isoissa metsänhoitoyhdistyksissä jäsenmaksulla katetaan vain hyvin pieni osa toiminnan kustannuksista. Suuri osa yhdistysten palveluista on sellaisia, joista asiakas maksaa erillisen, hinnaston mukaisen palvelumaksun. Suuria voittotavoitteita yhdistyksillä ei kuitenkaan Kalpion mukaan ole.
”Sen verran pitää olla katetta, että toimintaa pystytään pyörittämään ja kehittämään.”
Yhdistysten päätösvaltaa käyttävät metsänomistajat, jotka on vaaleilla valittu kunkin yhdistyksen hallintoon.
Yhdistysten tunnetuimpia palveluja ovat puukaupat, niiden kilpailutus ja metsänhoitotyöt. Yhdistykset auttavat myös esimerkiksi metsätuhoihin, kaavoitukseen tai suojeluun liittyvissä asioissa. HANNA LENSU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
