Kyyhkynpyynnissä ei saa lahmata puimatonta viljaa
Perjantaina alkavassa kyyhkyjahdissa on vältettävä tallomasta puimatonta viljaa. Metsästyslain mukaan ilman maanomistajan lupaa metsästystarkoituksessa ei saa edes kulkea viljelyksillä ennen kuin sato on korjattu tai koottu.
Tänä vuonna kyyhkyjahdin alkaessa viljat ovat puimatta lähes kaikkialla Suomessa. Kyyhkyjen ruokailupaikkojen löytäminen voi olla työlästä, Suomen riistakeskuksen Varsinais-Suomen alueen riistanhoidonneuvoja Jörgen Hermansson sanoo.
Hermanssonin mukaan Varsinais-Suomessa kyyhkyjä näkyy vehnäpeltojen yllä langoilla istumassa ”mukavia parvia”. Mustikoita linnut käyvät syömässä metsissä, ja laskeutuvat harvoihin lakopaikkoihin myös viljapeltoon.
Varsinais-Suomen laajoilla peltoalueilla kyyhkyt voivat olla tänään eri paikassa kuin huomenna. Pyynti ei ole yksinkertaista.
Viljelyksille vahinkoa aiheuttavia kyyhkyjä on mahdollista pyytää erikoisluvilla jo ennen 10. elokuuta alkavaa metsästyskautta. Vahinkolupia on haettu Varsinais-Suomessa tänä vuonna harvinaisen vähän.
Varsinais-Suomen noin 13 000 metsästäjästä kyyhkyjahtiin osallistuu Hermanssonin arvion mukaan korkeintaan kolmannes.
Suomen riistakeskuksen Oulun alueen riistanhoidonneuvoja Harri Hepo-oja on kuullut arvioita, ettei kyyhkyjä olisi yhtä runsaasti kuin aiempina vuosina. Puimattomilla pelloilla ei suuria parvia ole vielä nähty. Kyyhkyt ovat metsissä marjastamassa.
Oulun alue on kaksijakoinen. Koillismaalla ja itäosissa kyyhkynpyynti on harvinaisempaa kuin rannikolla ja alueen eteläosissa.
Kyyhkynmetsästys yleistyy joka vuosi, Hepo-oja sanoo. Peltovaltaisilla alueilla saaliit ovat runsaita.
Alueen eteläosissa innokkaimmat riistanhoitajat ruokkivat kyyhkyjä läpi kesän ja korjaavat osan linnuista metsästämällä talteen.
Tänäkin vuonna on voimassa suositus, että yksinäiset vanhat linnut tulisi säästää. Niillä voi olla vielä poikaset huollettavinaan, koska sepelkyyhky tekee kaksi tai jopa kolme poikuetta kesässä.
Vanhan linnun tunnistaa kaulassa näkyvästä valkeasta laikusta.
Jos metsästäjä saa maanomistajalta luvan jahdata puimattoman viljapellon reunassa, noutava koira on erittäin tärkeä. Pystyviljaan pudonnutta lintua on lähes mahdotonta löytää ilman koiraa. Koira sotkee kasvustoa huomattavasti vähemmän kuin ihminen.
Kyyhkynpyytäjien on syytä muistaa sekin, että ilman asunnonhaltijan lupaa ampuminen 150 metriä lähempänä asuttua rakennusta on kielletty.
Laiduntavia kotieläimiäkään ei saa paukkeella pelottaa.
Suomen sepelkyyhkysaalis on viime vuosina vaihdellut 150 000 ja 230 000 linnun välillä.
Sepelkyyhkyn metsästys alkaa perjantaina 10. elokuuta ja jatkuu lokakuun loppuun.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
