Lude haisee pahalle puolustautuakseen

Kirjokunttaludetta tavataan usein muurahaispesistä ja niiden läheisyydestä. Entomart Kuva: Viestilehtien arkisto

Nivelkärsäisiin kuuluvat luteet muistuttavat kovakuoriaisia, mutta niiden peitinsiivet ovat pehmeämmät ja monikuvioisemmat.

Marjaluteet osaavat tuottaa pahanmakuista nestettä ja äitelää hajua, joka on useimmille marjastajille tuttu elämys. Marjaluteet voivat myös kameleontin tavoin vaihtaa väriään: syksyllä ne ovat ruskeita, keväällä vihreitä. Suomesta tunnetaan noin 500 ludelajia, joista osa on petoja.

Luteet imevät kasvinesteitä, ne erityisesti pelto- ja marjalude voivat aiheuttaa viljelytuhoja.

Joukkoon kuuluvat myös nisäkkäissä loisivat lutikat, joita Suomessa on tavattu kolmea lajia.

Luteilla on vaillinainen muodonvaihdos, jossa varsinaista kotelovaihetta ei ole. Toukat luovat nahkansa viidesti, ja otukset saavat siivet vasta aikuisena. Luteiden pää on kolmiomainen, ja sen sivuilta lähtevät jaokkeiset tuntosarvet. Pään alapuolella on imukärsä, joka on lepoasennossa suuntautunut taaksepäin.

Etelä- ja Keski-Suomessa tavattavan kupariluteen väritys vaihtelee yksilöittäin, mutta useimmiten se on kellertävänruskea. Tuntosarvet ovat lähes mustat, ja etuselän takakulmissa on tumma läiskä. Kuparilude elää niityillä ja joutomailla, joilla se syö ruohovartisia kasveja.

Reilun sentin mittainen lehvälude elää lehtipuuvaltaisissa ympäristöissä, kuten lehdoissa ja puutarhoissa.

Lehväluteen ravintokasveja ovat koivut ja lepät. Se imee ravintonsa norkoista. Suomessa laji on hyvin yleinen, ja sitä tavataan Lapissa asti.

Ruskean- ja mustankirjavaa kirjokunttaludetta tavataan koko maassa. Sen jalat ovat lähes karvattomat, mistä lajin ja sen nymfit tunnistaa.

Kirjokunttalude viihtyy havumetsissä mutta myös kuivilla niityillä. Kirjokunttaludetta on löydetty paljon muurahaispesistä, joissa sen arvellaan hyötyvän muurahaisten kokoamista kasvien siemenistä.

Typpyluteisiin kuuluva piikkilude on sen sijaan peto. Aivan pienenä laji elää kasvinesteillä mutta alkaa pian saalistaa lehtikuoriaisten ja perhosten toukkia.

Piikkilude työntää terävän imukärsänsä saalistoukkaansa ja imee sen kuiviin kuin pillimehun. Piikkilude talvehtii munana tai aivan pienenä toukkana.

Pyjamaluteella on selässään kauniit punamustat pystyraidat, jotka muistuttavat pyjaman juovia. Lajia tavataan lämpimillä niityillä auringonpaisteessa.

Suomessa pyjamalude on uusi tulokas. Laji havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 2006, ja se asettunee maahamme pysyvästi.

Pyjamalude tarvitsee elääkseen sarjakukkaiskasveja. Otus paistattaa mielellään päivää siankärsämön, koiranputken ja vuohenputken kukinnossa.

Pyjamaluteen väritys näyttää nätiltä ihmissilmään, mutta sen todellinen tarkoitus on varoittaa lintuja, ettei otus kelpaa ateriaksi.

Tuomo Komulainen

Teemu Rintala & Veikko Rinne:

Suomen luteet (2011)

Åke Sandhall: Ötökät (2003)

Avaa artikkelin PDF