Pohjois-Savo loistaa,mutta kuitu valaisee jo muuallakin
KOMMENTTI
MT:n Viestintävirastolta ja elykeskuksilta saamat tilastot kertovat, että yksi maakunta on nopean valokuituverkon rakentamisessa yli muiden. Pohjois-Savo teki jo varhain päätöksen, että koko maakuntaan vedetään sadan megan verkot.
Peräti viidessä kunnassa on nyt teknisesti toteutusvalmiina seitsemän hanketta ja kolmessa niistä rakentaminenkin on loppusuoralla.
Kuntien yhteinen verkkoyhtiö Savon Kuituverkko on yksi koko maan suurimmista verkkorakentajista.
Paikallisia verkkoyhtiöitä ja osuuskuntia on syntynyt myös muualle Suomenselän pohjoispuolelle sekä toisaalta Salpausselältä Vaasan eteläpuolelle ulottuvalle vyöhykkeelle.
Lisäksi osa maakuntien operaattoreista on lähtenyt tarjouskilpailuihin mukaan. Esimerkiksi Kaisanet ja Kuuskaista ovat mukana useissa urakoissa.
Takapakkia on koettu Pohjois-Karjalassa, jossa Telekarelia on luopunut aikeistaan rakentaa Juuan, Lieksan ja Nurmeksen verkot. Näissä kunnissa soisi työn jatkajaksi syntyvän osuuskuntia.
Kolmesta valtakunnallisesta operaattorista vain Telia Sonera on lähtenyt mukaan verkkohankkeisiin. Yhtiö tullaan näkemään rakentajana varsinkin Lapissa.
Voi toki kysyä, kuinka suurelta osin päätös syntyi maan poliittisen johdon pakottamana. Sen verran voimallisesti niin asunto- ja viestintäministeri Katja Kiuru (sd.) kuin hänen edeltäjänsä Suvi Lindén (kok.) ovat Soneraa patistaneet hoitamaan yleispalveluvelvoitteensa.
Elisa ja DNA ovat kumpikin rakentajina vain muutamassa urakassa. Epäilen, että kolmikon tuotto-odotukset liikkuvat jatkossakin kansainvälisten firmojen luokassa. Siksi kiinteän verkon kustannuksiin ei haluta sitoutua muualla kuin taajimpaan asutuilla alueilla.
Tulee huomata, että sivun kooste koskee vain sellaisia valokuituhankkeita, joihin maakuntien operaattorit ja paikalliset verkkoyhtiöt ja osuuskunnat ovat toistaiseksi hakeneet julkista rahoitusta.
Niitä on siis luokkaa 120 niistä noin 160:stä, joihin maakuntien kilpailutuksissa on periaatteessa löydetty rakentaja.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
