MTK:n Marttila: Maatilat ovat ruokaketjun torppareita
TURKU (MT)
”Maatilojen ja pitkälti ruokateollisuuden asema ruokaketjussa on nyt kuten entisaikojen torpparilla. Kaupat määräävät”, totesi MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila torstaina Turussa pidetyssä OP-Pohjolan eloistunnossa.
”Markkinat eivät pysty korjaamaan tilannetta itse. Valtion ja EU:n väliintulo on välttämätön.”
Marttila vaati puheessaan järeämpiä poliittisia toimenpiteitä. Hän odottaa hallituksen puuttuvan Kilpailuviraston löytämiin ruokamarkkinoiden epäkohtiin.
”Kilpailusta vastaavalla ministerillä Lauri Ihalaisella (sd.)on historiallinen mahdollisuus lähteä purkamaan nykypäivän torpparitaloutta.”
Tuotannolle normisto
”Kotimaisen ruuantuotannon ydintekijöitä ovat puhtaus, eettisyys, laatu ja vastuullisuus. Suomalainen elintarvike on erikoistuote, josta täytyy saada EU-tuottajahintaa enemmän”, Marttila sanoi.
Suomalainen kuluttaja arvostaa kotimaisuutta, mutta ruuan alkuperätiedot ovat edelleen retuperällä, etenkin ravintoloissa ja suurkeittiöissä.
”Julkisissa hankinnoissa on nopeasti linjattava, että verovaroilla kustannetun ruuan laadun on täytettävä omalle tuotannolle asetetut laadulliset normit.”
Marttilan mukaan kotimaisesta ruuantuotannosta on pidettävä kiinni, mutta ainoastaan siihen ei saa hirttäytyä. ”Tarvitsemme kannattavia vientikanavia elintarvikemarkkinoilla. Ruokaturvallisuus on suomalaisen elintarvikeviennin keihäänkärki.”
Marttila perää toimia hallitusohjelmassa olevan ruokastrategian toteuttamiseksi.
OP-Pohjolan eloistunnossa järjestettiin paneeli, jossa keskusteltiin elintarvikeketjun kannattavuuden parantamisesta. Puhujina olivat valtiosihteeri Risto Artjoki maa- ja metsätalousministeriöstä, Varsinais-Suomen MTK:n toiminnanjohtaja Paavo Myllymäki, professori Sirpa Kurppa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:stä ja tutkimusjohtaja Perttu Pyykkönen Pellervon Taloustutkimus PTT:stä.
”Kysymys on voimasuhteista. Tuottajilta puuttuu oikeus neuvotella hinnoista. Nyt kaksi kauppaketjua käyttää suurta joukkovoimaa muihin nähden ruokaketjussa”, totesi Myllymäki.
Myllymäen mielestä Suomessa tarvitaan oikeaa hinnoittelua ja vientimarkkinoiden kehittelyä kannattavuuden parantamiseksi.
Myös Artjoen mielestä kotimaisia elintarvikkeita on tuotteistettava oikein ja sitä kautta luotava lisämarkkinoita.
”Elintarviketuotannossa pitää puhaltaa enemmän yhteen hiileen. Tulonjako on toteutettava oikeudenmukaisemmin”, totesi Kurppa.
Kurppa painotti paneelissa myös kuluttajan roolia ruokaketjussa.
”Tarvitaan kuluttajille suunnattu kampanja, jotta kuluttajat ymmärtäisivät valintojensa kestävyyden. Myös julkisissa hankinnoissa tulisi ottaa huomioon tuotteiden sosiaalinen, taloudellinen ja ympäristöllinen kestävyys”, lisää Kurppa.
Pyykkösen mielestä tuottajien ja teollisuuden kannattavuutta on mahdollista parantaa seuraamalla markkinoita ja kuluttajien mieltymyksiä.
”Hintojen korotus tuskin on ratkaisu kannattavuusongelmaan. Sen sijaan luomalla uusia tuotteita ja markkinoita voitaisiin kannattavuutta elintarviketaloudessa parantaa”, toteaa Pyykkönen.
ELINA HELMANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
