Itämerennorppia saaliiksi 95, pyyntilupametsästys järjestettiin monen vuoden tauon jälkeen
Pyynkiintiö oli sata hyljettä Perämeren−Merenkurkun kannanhoitoalueella Suomen merialueilla Kristiinankaupungista Tornioon.
Kuvan harmaahylkeiden metsästys aloitettiin rauhoituksen jälkeen vuonna 1997 pyyntiluvanvaraisena. Lajin metsästys on myös siirtynyt kiintiömetsästykseen ja vuosittain halleja saadaan saaliiksi 300–400 yksilöä. Kuva: Mervi KunnasrantaItämerennorpan metsästys järjestettiin monen vuoden jälkeen maa- ja metsätalousministeriön myöntämillä pyyntiluvilla. Pyyntikiintiö oli sata hyljettä metsästysvuonna 2015–2016, tiedottaa Suomen riistakeskus.
Hylkeitä pyydettiin 1.9.2015–15.10.2015 ja 16.4.–31.5.2016 välisenä aikana. Kyseessä on arvostettu metsästysmuoto.
Itämerennorppaa sai pyytää metsästysluvalla vuoteen 1988 asti, jolloin se rauhoitettiin kannan supistumisen takia. Tämän jälkeen kannan tila on tasaisesti parantunut ja kasvanut.
Metsästyslupia myönnettiin vain Perämeren−Merenkurkun kannanhoitoalueelle, ei sen ulkopuolelle. Suomen kannanhoitoalueet määritellään maa- ja metsätalousministeriön vuonna 2007 laatimassa itämerennorpan hoitosuunnitelmassa.
Itämerennorppakanta täytti suotuisan suojelutason kriteerit, kun kannan kokonaismäärä ylitti 20 000 yksilön rajan kesällä 2015. Kanta on kasvanut hoitosuunnitelman mukaisesti. Sitä esiintyy pääasiassa Perämeren−Merenkurkun kannanhoitoalueella.
Hyljekantojen seuranta on yksi Luonnonvarakeskuksen (Luke) tehtävistä. Luke julkistaa kesällä 2016 uuden arvion itämerennorppakannasta laskennan perusteella.
Metsästysvuosi alkaa 1. elokuuta ja päättyy 31. heinäkuuta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
