Arktiset Aromit kampanjoi marjastuksesta
Koko Suomi marjastaa on Arktiset Aromit ry:n Hyvinvointia luonnosta -hankkeen teemana tänä vuonna.
Hankkeella halutaan kertoa erityisesti lapsille, nuorille lapsiperheille ja nuorille aikuisille luonnontuotteiden terveellisyydestä ja käyttötavoista sekä saada entistä useammat niiden käyttäjiksi.
Tavoite on myös lisätä luonnontuotteiden arvostusta ja luonnossa liikkumista. Koko Suomi marjastaa -teeman yhteydessä järjestetään marja- ja luontoretkiä päiväkoteihin sekä tietokilpailuja ja retkiä kouluihin. Syyskuun alussa vauhditetaan lapsiperheiden luontoretkitoimintaa valtakunnallisen marjastuspäivän avulla.
Nuoria aikuisia tavoitellaan marjojen ja marjatuotteiden käyttäjiksi uusien kanavien kautta. Hanke edistää myös luonnontuotteiden ottamista mukaan pop up -tapahtumiin ja ravintolapäiviin.
Hyvinvointia luonnosta -hanke toteutetaan vuosina 2015–2016. Maaseutuvirasto rahoittaa sen valtakunnallista toiminta tänä vuonna runsaalla 106 000 eurolla.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
